Amin kommentin innoittamana mie oon nyt miettinyt töissä haravoidessa tätä aihetta, liikaa yksinäistä aikaa kun en mp3-soitintakaan ole tänne hoksannut muuttaa. Huomaa, kuinka tärkeä juttu mokoma kapistus on minulle ollut. :P Kerrataan nyt vielä kommentit.
Mitä Ami sanoi:
Ei nyt liity tähän postaukseen ollenkaan (tsemii Kristianille!! :)), mut mua on askarruttanut tämmönen asia juurikin transläheisen näkökulmasta ja muutenkin tyttöjen mielipide siitä, pystyiskö kukaan seurustelemaan tai perustamaan vakavampaa parisuhdetta (mahdollisesti perhettä) transsukupuolisen miehen kanssa. Oon kai liikaa pyöriny nuorten foorumeilla salaa ja sieltä jäänyt semmonen mielikuva tyttöjen näkökulmasta et se peniksen koko ja pojan fyysinen komeus + SEKSI on kova sana seurustelusuhteessa. Operoidulla peniksellä ei paljoa seksiin kykene tai se ei ole samanlaista kuin cis-miehen kanssa. Päällisin puolin vois muuten olla tunnistettava mies, mutta alapää ei toimi samalla tavalla.
Ajatus siitä, että tulisin olemaan koko (lyhyen) elämäni sinkku tuntuu todella kammottavalta ajatukselta. Sekin jo helpottais jos olisi kokemusta siitä parisuhde-elämästä ja tieto siitä että kelpaa jollekulle sellaisena kuin on, tekis niin paljon enemmän vaikkei ikinä vakiintuisikaan siihen parisuhteeseen lopulta.
Se on kyl aika yksilöllinen kysymys kuinka tytöt vois kiinnostuu transmiehen kanssa seurustelusta, mutta näköjään joidenkin kohdalla sekin on mahdollista. Jos sitä kuitenkin keskittyis rakentamaan sen elämän itsensä ympärille ja kattoo sitten jos siinä matkan varrella hyppäis tyttö messii tälle elämän suurelle valtatielle kohti määrittelemätöntä määränpäätä. On the road! :)
Mitä Närhi vastasi:
No siis joo, riippuuhan tuo ihan ihmisestä ja näin, mutta kyllä se onnistuu ja aina joku on kykenevä tällaiseen hullutukseen transmiehen kanssa (kun onhan tämä homma välillä rankkaa). Fyysisestä komeudesta en tiiä, olen kyllä säädellyt paremman näköisten miespuolisten kanssa kuin mitä Kristian on, jos totta puhutaan, mutta kyllä sitä kummasti parisuhteessa alkaa miettiä luonteen ja kaiken kera, että taitaa se oma kumppani sittenkin olla parhaan näköinen kaikista. Ainakin jos ei riidellä. :D
Käsi on muuten kova sana makkarin puolella, Kristianin mieliksi välillä kokeillaan strap onilla, mutta ite en siitä oikein muuta saa, kuin sen mielihyvän että Kristian tykkää. Ehkä se peniksettömyys on joskus ongelma, kun siinä kuitenkin on se ristiriita kun alapää ja kaikki muu ei ole ihan harmoniassa keskenään, mutta suurimman osan ajasta en jaksa siitä ongelmaa itteni kanssa tehdä kun muusta en tiiä. Penis on muutenkin ruma härpäke olemassa, vaikka eipä kai tämä omakaan alapää kovin kaunis taida olla.
Ole kuitenkin ihan rauhassa, niin se meilläkin kävi, että kun samassa koulussa tavattiin niin mulla oli ajatuksena, että vuoden aikana en yhtikäs kenenkään kanssa mitään ala värkätä, ja Kristian meinasi elää loppuelämänsä yksin ilman seksiä jne. :D Vuosi myöhemmin muutettiin sitten yhteen...
En kyllä tiiä että selvensikö tää yhtään mitään, ehkä pitäisi aiheeseen liittyen kirjoittaa ihan oma postaus ja pohtia oikein kunnolla. :)
Ei nyt minunkaan mietteet taida ihan kauheasti liittyä Amin kommenttiin, mutta ehkä kuitenkin. Vaikea itse sanoa. Mutta siis sitä olen kauheasti miettinyt, että mikä Kristianissa minua alunperin kiinnosti, mikä minut innosti tekemään tuttavuutta.
Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin nyt kun asiaa ajattelee, niin se taisi nimenomaan olla Kristianin transsukupuolisuus, joka minussa alunperin sen kiinnostuksen herätti. Ennen kuin varsinaisesti tutustuttiin toisiimme, mietin kaverin kanssa joitain päiviä, että mikä tämä homma on. Onko Kristian trans vai mitä, pelleileekö se? Onko sillä jotain ongelmia ja se elää fantasiamaailmassa? En nyt paremmin osaa asiaa ilmaista.
Ennen kuin oltiin tyyliin edes tervehditty toisiamme, niin katseidenvaihdon yhteydessä ja siinä välillä mietin, millainen on transsukupuolinen ihminen. Kun en kerta koskaan ollut moista tietääkseni tavannut, ei voinut tietää, mitä vastassa olisi jos tutustuttaisiin. Asioista oli toki lukenut ja kehittänyt jonkinlaisen käsityksen, mutta kuitenkin. Kristian oli jotain uutta ja jännää, mitä piti ryhtyä tutkimaan. Ehkä nyt kuulostan jotenkin kauhealta, mutta keventääkö yhtään jos sanon, että oli se siltikin ihastusta lähes ensisilmäyksellä siinä kaiken sivussa?
Kristianissa kiinnosti, millaisen ihmisen transsukupuolisuus on siitä muokannut. Onko minulla vastassa sikamies, joita olen aiemmin kohdannut ainakin jossain määrin, vai neitipoika syvällä sisimmässään?
Entä mitä, jos vastusteluista huolimatta meille kehittyisi jotain sutinaa? Kehittyisikö siitä mitään katseidenvaihtoa kummempaa, pääsisinkö mie kuoren alle? Onko Kristian transtaustansa takia kehittänyt itselleen sellaiset muurit, ettei niitä voi läpäistä? Jos on, niin olisinko minä sittenkin se, joka pystyisi ne murtamaan? Voisinko minä olla se, joka pääsee suutelemaan, koskemaan, pystyisinkö menemään paidan alle? Voisiko takamusta puristaa ja vatsaa hyväillä? Tulisiko seksistä mitään? Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta tuosta viimeisestä voisi varmaan kirjoittaa ihan oman postauksensa joskus. Olen kyllä sitä miettinyt, mutta en oo oikein tiennyt, mitä kirjoittaisin.
Kaikenkaikkiaan koko transsukupuolisuusasia oli tosi mielenkiintoinen asia, josta halusin selvittää lisää. Jossain vaiheessa koko asiasta tuli arkea eikä siinä ollut mitään ihmeellistä, mutta sitä ennen käytiin paljon keskusteluja ja mie kyselin paljon kaikenlaista. Ihan alussa tuntui hyvältä jollain tapaa, kun sai olla toisen tuki ja olkapää, kun transasiat ahdistivat. Varmaan se oli sitä, että silloin tiesi murtaneensa ne muurit ja ns. "onnistuneensa" siinä, mitä halusi. Ehkä se oli jonkinlainen "pelastusvietti", jota koen aika helposti muihin ihmisiin. Kovasti olisi pelastettavia, valitettavasti vain taidan olla huono siinä eikä minusta ole kovin moneen suuntaan menemään.
Nykyään Kristianin transtaustassa ei ole mitään uutta ja jännää. Kristianista on tullut kovin tylsä ja tavallinen, olen parisuhteessa ihan vaan pojan kanssa, suhteessa on alkanut arki aikaa sitten. Mulla ei ole enää kysymyksiä eikä mitään, mitä haluaisin enää tietää lisää. Tai jos onkin, niin jossain vaiheessa minulle on tullut jokin raja, etten enää kehtaa ja pysty niitä Kristianilta kyselemään. Ehkä se on tätä, kun ollaan yli puolitoista vuotta oltu yhdessä ja vuosi sitten oltiin melkolailla kaikki asiat selvitetty, niin tuntuisi jotenkin tyhmältä kysellä taas samoja asioita. Varmaan pitäisi olla joku muu, jolta kysellä taas, mutta sitten toisaalta ei tiedä mitä kysyä. Ehkä menisin liian henkilökohtaisuuksiin, kun on Kristianilta tottunut kysymään vähän kaikenlaista. Ei vain kehtaa.
Niin ja asioita saa kyllä kysellä, vaikka olenkin tosi huono vastailemaan. Pompin aina aiheesta toiseen ja menen helposti sivuraiteille, mutta ehkä minusta saa jotain nyhdettyä irti. :) Aiheitakin saa toki ehdottaa, joko täällä tai sähköpostissa:
narhi@hotmail.fi
