Meidän parisuhteessa tulee mitä todennäköisimmin tapahtumaan merkittävä muutos. Mie sain kuin sainkin koulupaikan, joka on aivan toisella paikkakunnalla Kristianin koulusta. Olen kuitenkin suhteellisen tyytyväinen, viimein kouluun. :)
Jollain tasolla mie olen iloinen iloinen siitä, että tulee vähän otettua etäisyyttä Kristianiin ja koko suhteeseen transasioineen kaikkineen. Surullistahan se kyllä on, että samalla mie menetän tiskikoneeni, vaikka kyllähän Kristian tulee luultavasti kerran kuussa käymään.
Ainakin nyt tuntuu, että tämä asumusero on jo nyt Kristianille rankempaa kuin minulle, vaikka se ei mitään myönnä niin kyllä se on kovasti näyttänyt siltä että meinaa alkaa itkemään... Itse en voi oikein muuta siihen sitten sanoa, kuin että jossain vaiheessa tämän on pakko tapahtua. Mie haluan asua hetken itsekseni ja nyt se on parempi, kun on jokin "oikea syy", niin ei tarvitse itse miettiä viikon jälkeen että pitäisikö sittenkin muuttaa takaisin yhteen, eikä muillakaan tietenkään ole mitään mukisemista ja kyselemistä nyt.
Sinänsä harmittaa, että Kristian on ollut sitten muuton aikaan melkein kaksi vuotta testoilla, eli käytännössä muutoksia ei varmaan kauheasti tule vaikka ollaankin parisen viikkoa kerralla erillään toisistamme. Viime vuonna kesällä, kun oltiin kuukausi erossa, oli ihan hauska huomata niitä muutoksia kun eihän niitä silleen havaitse kun on koko ajan yhdessä. Mutta noh, toisaalta varmaan ihan hyväkin ettei niitä muutoksia aina tule lisää kun taas nähdään. Taisin vuosi sitten itkeä, että "Kun sinun haju on muuttunut ja sie olet ihan erilainen" yms. ^^''
Ah, odotan jo kunnon itsenäistymistä! Vaikka pelkäänkin mörköjä sängyn alla...
