Äiti ja pikkuveli kävivät nyt viikonloppuna minun ja Kristianin luona, ihan mukavaa oli kun en ole oikein ketään nähnyt viimeiseen kahteen kuukauteen. Kristian ja äiti tulevat ihan hyvin toimeen, eikä äitikään ota näitä transasioita enää esille tai muutenkaan mitään prosessin vastaista ilmaise ainakaan Kristianin kuullen. Toisin oli viime keväänä, kun kerroin koko hommasta.
Me käytiin viikon mittaisella visiitillä talvilomalla minun kotipaikkakunnalla, ja totta kai minun äiti tapasi Kristianin, joka oli ollut siihen mennessä kolmisen kuukautta testoilla. Ääni ei ollut tuolloin vielä kovin miehekäs, ei kyllä ole vieläkään, ja päärynävartalo oli tosi selvästi näkyvillä. Kaiken kaikkiaan äiti siis huomasin, mikä homman nimi on, vaikka ei asiasta mitään maininnutkaan. Jotain myöhemmin selitti "elämässä on nähnyt kaikenlaista" jne. kun minua hiillosti. Tuon reissun jälkeen äiti tosiaan piinasi minua jokaisen puhelun aikana, joka käytiin.
Aina äiti jaksoi jankuttaa, että "Kristian, mikä nimi se on olevinaan? Kuka sille sellaisen on antanut, mistä se tulee?" ja mie yritin epätoivoisena ja ahdistuneena vastailla, etten tiedä ja mitä se minulle tai äidilleni kuuluu. Ja kun olin jotain Kristianin rintaleikkauksesta puhunut, tuolloin ihan vain leikkauksena, niin äiti siitäkin hiillosti. Lopulta sitten rohkaistuin puhumaan ja kerroin äidille, että Kristian on menossa rintaleikkaukseen. Sen puhelun aikana käytiin läpi mm. suurinpiirtein seuraavanlainen keskustelupätkä:
Närhi: "Niin siis se leikkaus mihin Kristian lähti, niin se on sellainen rintojenpoistoleikkaus..""
Äiti: "Mistä sillä sellaiset on tullu?"
"No kun Kristian syntyi alunperin tytöksi ja korjaa asiaa nyt."
"No miksi se niitä poistaa?"
"... No kun ei pojilla yleensäkään rintoja ruukaa olla."
"No mistäs sen tietää."
"No et siekään varmaan kauheasti tykkäis jos sulla olis jotain miesosia."
"Ei sitä koskaan tiedä."
Samaa jaappausta olivat monet seuraavatkin puhelut, joiden aikana käytiin läpi myös sitä, kuinka äidin mielestä Kristianin kuuluisi jättää kaikki sikseen ja "olla sellainen kuin on" / "pysyä sellaisena miksi on syntynyt." No eihän se niin toimi, ja koska minulla ei äidin kanssa aina ole välit olleet mitä lämpimimmät, niin jonkin aikaa harkitsin myös yhteydenpidon katkaisemista. Jaksaminen ei yksinkertaisesti riittänyt kuuntelemaan, kuinka äiti moitti jatkuvasti poikaystävän tekemää ratkaisua. Vähitellen kuitenkin kaikki onneksi tasoittui, eikä minun ole tarvinnut sietää äidin jaappausta aiheesta.
Välillä äidin kanssa keskustellessa tulee aika epämiellyttävä olo ja ilmapiiri vähän kiristyy, jos transaihetta vähänkin sivutaan. Ilmeisesti asia on niin, että kun aiheesta ei puhuta ja Kristiankin on miehekkäämpi nykyään, niiin sitä ei ole olemassa. Vaikka Kristianin väliaikaiset testogeelit pomppasivatkin vahingossa esille laatikosta ja Kristian unohti tyhjän testogeelipussin lavuaarin reunalle..
Lopuksi voikin todeta, kuten äiti itse on sanonut, että äiti voi hyväksyä asian, vaikkei ymmärtäisikään, miksi prosessiin pitää lähteä "muuttamaan itseään".
tiistai 25. lokakuuta 2011
tiistai 18. lokakuuta 2011
Taas odottelua
Kristian oli tänään Helsingissä transpolilla, tai jossain. Olivat kuulemma vain puhuneet kuinka on mennyt ja sopineet seuraavan käynnin joulukuulle, jolloin laittavat jotain lähetteitä Tampereen suuntaan. Kuulemma jotta saadaan viimein juridinen sukupuoli muutettua ja "todennäköisesti romppeiden poisto", joista tuota jälkimmäistä alan jännätä hyvissä ajoin. Vaikka se leikkaus voi olla vuoden päästä, tai koska lie, niin olen tällainen hermoilija.
Tulee mieleen viimekeväinen hermostuneisuus, kun odotettiin Kristianin kanssa rintaleikkausta. Välillä mietin, että hyvä kun se leikkaus on ja olin tosi iloinen Kristianin puolesta, mutta välillä alkoi pelottaa. Pessimistisen luonteeni kera kävin läpi kaikki pahimmat vaihtoehdot ensin, kuten "Mitä jos Kristian ei herääkään siitä nukutuksesta?" ja "Mitä jos tulee kauheat komplikaatiot ja Kristian kuolee siihen leikkuupöydälle?" Seuraavaksi sitten ryhdyin edes vähän realistisemmaksi ja aloin miettiä lopputulosta. Siinä vaiheessa pelkäsin kauhean runneltua rintakehää, jota ei rintakehäksi tunnistaisikaan ja kauheita arpia, jotka näkisi kilometrien päähän. Lopputuloksessa pelottivat myös vähän pienemmän asiat, kuin tuo äskeinen esimerkki, kuten kuopparinta tai liian paljon jätettyä "rinta-ainesta", jolloin Kristian olisi luultavasti jatkanut binderin pitämistä. Onneksi oikeastaan mitään näistä ei tapahtunut, paitsi tosiaan toisella puolen rintaa oleva pieni kuoppa ja nyt laihtumisen myötä jäänyt ylimääräinen iho.
Eniten kuitenkin varmaan pelotti rintaleikkauksessa nimenomaan rintojen katoaminen. Ennen leikkausta Kristian käytti aina binderiä, yleensä myös nukkuessa, eikä antanut minun nähdä tai koskea rintoihinsa. Mitä nyt joskus vahingossa vilahti, jos loppuvaiheessa ennen leikkausta oltiin nukuttu ilman paitaa. Muuten sitten myös binderin päältä oli kauan aikaa kiellettyä aluetta, eikä binderin päältä koskiessakaan saanut kovin voimakkaasti puristaa, painaa tai muuten hipelöidä. Silti kaikesta huolimatta pelotti, että kun aina on se binderi on ollut ja sen alla alue, johon ei saa koskea, niin jokin muuttuisi, välillä myös itketti. Sekin pelotti, jos en pitäisi Kristiani lainkaan viehättävänä leikkauksen jälkeen, jos jälki ei ole hyvä/muuten vain en pidä litteästä rintakehästä. Binderiin tottui, jotenkin se minulle oli alkanut tuntua ns. "Kristianin toiselta iholta", joka vain on osa sitä rintaa.
No, kaikkeen on tottunut taas. En ehkä hipelöi Kristianin uutta rintakehää kauheasti, mutta kyllä se on ihan okei. Myönnän, etten kauheasti välitä siitä ylimääräisestä ihosta ja kuopasta vasemmalla puolen, mutta kestän sen kuin... Nainen?
Tästä päästään takaisin siihen romppeiden poistoon, jota alan jo nyt jännätä. Se ei näy päällepäin eikä vaikuta oikeastaan muuhun, kuin Kristianin omaan oloon ja tietoisuuteen, ettei niitä romppeita enää ole. Asianhan ei pitäisi kuulemma vaikuttaa myöskään seksielämään mitenkään, mutta aina jokin voi mennä pieleen. Taas päästään sitten niihin minun pelotuksen aiheisiin, jos tulee komplikaatioita, jos veitsi lipsahtaa, jos jos jos... Ehkä tästäkin kuitenkin selvitään vain tällä hermoilulla, kuten viimeksikin. :)
Tulee mieleen viimekeväinen hermostuneisuus, kun odotettiin Kristianin kanssa rintaleikkausta. Välillä mietin, että hyvä kun se leikkaus on ja olin tosi iloinen Kristianin puolesta, mutta välillä alkoi pelottaa. Pessimistisen luonteeni kera kävin läpi kaikki pahimmat vaihtoehdot ensin, kuten "Mitä jos Kristian ei herääkään siitä nukutuksesta?" ja "Mitä jos tulee kauheat komplikaatiot ja Kristian kuolee siihen leikkuupöydälle?" Seuraavaksi sitten ryhdyin edes vähän realistisemmaksi ja aloin miettiä lopputulosta. Siinä vaiheessa pelkäsin kauhean runneltua rintakehää, jota ei rintakehäksi tunnistaisikaan ja kauheita arpia, jotka näkisi kilometrien päähän. Lopputuloksessa pelottivat myös vähän pienemmän asiat, kuin tuo äskeinen esimerkki, kuten kuopparinta tai liian paljon jätettyä "rinta-ainesta", jolloin Kristian olisi luultavasti jatkanut binderin pitämistä. Onneksi oikeastaan mitään näistä ei tapahtunut, paitsi tosiaan toisella puolen rintaa oleva pieni kuoppa ja nyt laihtumisen myötä jäänyt ylimääräinen iho.
Eniten kuitenkin varmaan pelotti rintaleikkauksessa nimenomaan rintojen katoaminen. Ennen leikkausta Kristian käytti aina binderiä, yleensä myös nukkuessa, eikä antanut minun nähdä tai koskea rintoihinsa. Mitä nyt joskus vahingossa vilahti, jos loppuvaiheessa ennen leikkausta oltiin nukuttu ilman paitaa. Muuten sitten myös binderin päältä oli kauan aikaa kiellettyä aluetta, eikä binderin päältä koskiessakaan saanut kovin voimakkaasti puristaa, painaa tai muuten hipelöidä. Silti kaikesta huolimatta pelotti, että kun aina on se binderi on ollut ja sen alla alue, johon ei saa koskea, niin jokin muuttuisi, välillä myös itketti. Sekin pelotti, jos en pitäisi Kristiani lainkaan viehättävänä leikkauksen jälkeen, jos jälki ei ole hyvä/muuten vain en pidä litteästä rintakehästä. Binderiin tottui, jotenkin se minulle oli alkanut tuntua ns. "Kristianin toiselta iholta", joka vain on osa sitä rintaa.
No, kaikkeen on tottunut taas. En ehkä hipelöi Kristianin uutta rintakehää kauheasti, mutta kyllä se on ihan okei. Myönnän, etten kauheasti välitä siitä ylimääräisestä ihosta ja kuopasta vasemmalla puolen, mutta kestän sen kuin... Nainen?
Tästä päästään takaisin siihen romppeiden poistoon, jota alan jo nyt jännätä. Se ei näy päällepäin eikä vaikuta oikeastaan muuhun, kuin Kristianin omaan oloon ja tietoisuuteen, ettei niitä romppeita enää ole. Asianhan ei pitäisi kuulemma vaikuttaa myöskään seksielämään mitenkään, mutta aina jokin voi mennä pieleen. Taas päästään sitten niihin minun pelotuksen aiheisiin, jos tulee komplikaatioita, jos veitsi lipsahtaa, jos jos jos... Ehkä tästäkin kuitenkin selvitään vain tällä hermoilulla, kuten viimeksikin. :)
sunnuntai 16. lokakuuta 2011
Transamerica
Pidin tässä yksin ollessani pienen leffaillan ja päätin viimein katsoa Transamerican. Toisena vaihtoehtona oli Boys Don't Cry, mutta ajattelin jättää sen myöhemmäs, koska olen nähnyt sen aiemmin. Toki siitä on vähintään viisi vuotta, mutta olen kuitenkin nähnyt. Enkä tosiaan ole tavannut tai muutenkaan perehtynyt transnaisiin niinsanotusti, joten mielenkiinnosta olen tämän leffan jo pidempään halunnut nähdä.
Joka tapauksessa vähän pohjustuksena tiedottomille, että elokuva kertoo Breestä, transnaisesta, jonka sukupuolenkorjausleikkaus on aivan nurkan takana. Aikalailla viimetipassa Bree saa tietää, että hällä on 17-vuotias poika Toby, joka on joutunut putkaan ja on muutenkin vähän pulassa. Bree pelastaa pojan, ei kerro tälle olevansa pojan "isä", ja niin sitten alkaa vähän erilainen road trip -tyyppinen leffa. Linkki traileriin alla:
http://www.youtube.com/watch?v=4a7HXgYou-8
Sinänsä elokuva oli ihan hyvä, kunhan sain tunnelmasta kiinni. Alku oli vähän vaisu, jos tunnelmille annetaan värejä, niin Transamericassa se oli melko harmaa. Hiljainen, vähän epämukava, mutta ei yltiöahdistava, joka on pakko laittaa pois päältä. Lähinnä tämä johtui siitä, että Breen epävarmuutta ja hissukkamaisuutta oli vaivaannuttava katsoa. Joskus puolivaiheilla tosiaan helpotti, kun tunnelma vähän kirkastui ja muutenkin sain vähän paremmin kiinni Breen hahmosta. Siihen asti olin vähän että "Ota nainen itseäni niskasta kiinni, vedä kivat kuteet päälle äläkä tuollaisia tyylittömiä rytkyjä ja näytä olevasi ylpeä nainen!" No eihän se niin mene, vaan jos on epävarma kropastaan eikä siinä viihdy, niin ei voi oikein muunlaista kuvaa antaa. Kuitenkin tuon jälkeen sitten tuli jopa joitain aivan hauskoja kohtia, joille sai naurahdellakin. Vastapainona vähintään yhtä paljon ärsyynnystä aiheuttavia asioita.
Tiivistettäköön koko leffa seuraavasti: Herätti ajatuksia, mutta niitä on vaihea selittää ilman selitystä selittäviä suuria selityksiä, joita vuorostaan myös täytyy selittää jne. Ei kuitenkaan mitenkään minun elämää mullistava leffa, enkä luultavasti ole ainakaan ihan heti katsomassa uudestaan. :)
perjantai 14. lokakuuta 2011
Närhi ja Kristian - homopari?
Ajattelin nyt käsitellä vähän sitä, kun minua itseäni luullaan välillä pojaksi - ja Kristiania homoksi.
Eli itse en tosiaan ole koskaan ollut erityisen naisellinen, melkein kaikki vaatteeni ovat olleet joitakin vuosia nyt melkein kaikki miesten puolelta. Eivät nyt kuitenkaan mitenkään yltiömaskuliinisia, vaan enemmänkin sitä fruittarityyliä, mutta kuitenkin. Hiuksetkin ovat lyhyet, välillä menevät aikalailla Justin Bieber -tyylillä, joten en oikeastaan sekaannuksia ihmettele. :P Joka tapauksessa pari vuotta sitten olin itse asiassa melko tyytyväinen, kun minut sekoitettiin pojaksi. Tyytyväiyys oli huipussaan, kun pari vuotta sitten silloisen kaverin äiti kyseli tyttäreltään, että kenen pojan kanssa tämä oli kävellyt. Tai kun yhtä minusta otettua kuvaa kommentoitiin, että näytin homolta sisustussuunnittelijalta (mieheltä joka tapauksessa). :D Viime vuoden kesälläkin katselin Tampereella ollessani katukuvaa, ja totesin itsekseni, etten oikeastaan eroa kauheasti "muista" pojista kesäisessä asussani, johon kuuluivat miesten puolelta Seppälästä ostetut polveen pitkät housut, sininen fruittaripaita ja tennarit. Tietenkin tissit olivat tallella, kuten ovat edelleenkin, mutta noin muuten sitten.
Nykyään olen sortunut ostamaan jotain vähän tyttömäisempää, kuten takamuksen alapuolelle ulottuvat pari paitaa, kesäksi ostetut korkokengät... Kaikki oikeastaan lähinnä Kristianin vaikutuksen vuoksi. En oikeastaan tunne oloani kauhean kotoisaksi, jos olen pukeutunut kauhean naiselliseksi, mutta en koe enää hyväksi näyttää myöskään pojalta. Kristianin vaikutuksen mainitsin siksi, että jotenkin koen velvollisuudekseni näyttää edes vähän naisellisemmalta kuin ennen. Kristian tosiaan ei ole mitenkään erityisen miehekäs, pojaksi kyllä tunnistaa, mutta jos esimerkiksi hiukset pääsevät vähänkin kasvamaan, niin miehekkyyspisteitä ropisee pois. Vielä on myös lantiota jäljellä, joten sekin vaikuttaa. Koulussa kuulemma Kristianin koulukaverit epäilevät minua oikeasti pojaksi, eivät siis ole minua nähneet, ja tämä siksi, että Kristian on noin muutenkin aika homohtava. Pitää aivan erityisen paljon musikaaleista, kaikista ällöromanttisista mangoista ja muutenkin "tyttöjen animeista", eikä aina muutenkaan anna itsestään yltiöheteroa vaikutelmaa. Mikäänhän siis yksistään ei tee kenestäkään homohtavaa, mutta tätä kokonaisuutta vain on vähän hankala selittää, kun ei oikein mitään todistavaa näytettäkään ole. :)
Kuitenkin pääsen siihen, että kun yksi lähiaikojen tapauskin ynnätään mukaan, meitä luullaan Kristianin kanssa homopariksi. Minähän siis olin tutustumassa yhteen ammattikouluun parisen viikkoa sitten, kun siellä paikkoja meille esitelleelle miehelle piti kaikkien vähän esitellä itseään. Itse en huomannut vuoroni tulleen, joten mietiskelin omiani.
Mies: "Sinä oletkin niin nuori ettei sinulla varmaan ole tutkintoa pohjalla."
Närhi: "Häh, minäkö?"
M: "Niin juuri, sinä nuorimies siinä. Olet niin nuori ettet ole varmaan kerennyt kauheasti opiskella."
N: "Jaa no, mie olen kyllä nainen ja onhan mulla tuo lukio pohjalla.."
Vielä meidän lähtiessä tuo mies pahoitteli kovasti ja totesi sitten, että "No mehän eletään tätä sukupuolineutraalia aikakautta", kunhan sain sanottua ettei haitannut sekaannus. Oli kyllä uutisensa mies lukenut. :)
Kuitenkin tuon tapauksen perusteella, vaikka en mitenkään pojaltanäyttämiseen/androgyyniyteen pyri, voin päätellä, että olen edelleen sekoitettavissa poikaan. Kun siitä päästään vielä vähän päättelemään, niin en voi tehdä muita johtopäätöksiä, kuin että minua ja Kristiania pidetään homoina kun kävelemme kaupungilla käsi kädessä. Ja äitini piti meitä lesboparina ainakin jossain vaiheessa, mikäli saan oman pääni mukaan tulkita reaktioita.. Mutta siitä kuitenkin toisessa postauksessa.
Eli itse en tosiaan ole koskaan ollut erityisen naisellinen, melkein kaikki vaatteeni ovat olleet joitakin vuosia nyt melkein kaikki miesten puolelta. Eivät nyt kuitenkaan mitenkään yltiömaskuliinisia, vaan enemmänkin sitä fruittarityyliä, mutta kuitenkin. Hiuksetkin ovat lyhyet, välillä menevät aikalailla Justin Bieber -tyylillä, joten en oikeastaan sekaannuksia ihmettele. :P Joka tapauksessa pari vuotta sitten olin itse asiassa melko tyytyväinen, kun minut sekoitettiin pojaksi. Tyytyväiyys oli huipussaan, kun pari vuotta sitten silloisen kaverin äiti kyseli tyttäreltään, että kenen pojan kanssa tämä oli kävellyt. Tai kun yhtä minusta otettua kuvaa kommentoitiin, että näytin homolta sisustussuunnittelijalta (mieheltä joka tapauksessa). :D Viime vuoden kesälläkin katselin Tampereella ollessani katukuvaa, ja totesin itsekseni, etten oikeastaan eroa kauheasti "muista" pojista kesäisessä asussani, johon kuuluivat miesten puolelta Seppälästä ostetut polveen pitkät housut, sininen fruittaripaita ja tennarit. Tietenkin tissit olivat tallella, kuten ovat edelleenkin, mutta noin muuten sitten.
Nykyään olen sortunut ostamaan jotain vähän tyttömäisempää, kuten takamuksen alapuolelle ulottuvat pari paitaa, kesäksi ostetut korkokengät... Kaikki oikeastaan lähinnä Kristianin vaikutuksen vuoksi. En oikeastaan tunne oloani kauhean kotoisaksi, jos olen pukeutunut kauhean naiselliseksi, mutta en koe enää hyväksi näyttää myöskään pojalta. Kristianin vaikutuksen mainitsin siksi, että jotenkin koen velvollisuudekseni näyttää edes vähän naisellisemmalta kuin ennen. Kristian tosiaan ei ole mitenkään erityisen miehekäs, pojaksi kyllä tunnistaa, mutta jos esimerkiksi hiukset pääsevät vähänkin kasvamaan, niin miehekkyyspisteitä ropisee pois. Vielä on myös lantiota jäljellä, joten sekin vaikuttaa. Koulussa kuulemma Kristianin koulukaverit epäilevät minua oikeasti pojaksi, eivät siis ole minua nähneet, ja tämä siksi, että Kristian on noin muutenkin aika homohtava. Pitää aivan erityisen paljon musikaaleista, kaikista ällöromanttisista mangoista ja muutenkin "tyttöjen animeista", eikä aina muutenkaan anna itsestään yltiöheteroa vaikutelmaa. Mikäänhän siis yksistään ei tee kenestäkään homohtavaa, mutta tätä kokonaisuutta vain on vähän hankala selittää, kun ei oikein mitään todistavaa näytettäkään ole. :)
Kuitenkin pääsen siihen, että kun yksi lähiaikojen tapauskin ynnätään mukaan, meitä luullaan Kristianin kanssa homopariksi. Minähän siis olin tutustumassa yhteen ammattikouluun parisen viikkoa sitten, kun siellä paikkoja meille esitelleelle miehelle piti kaikkien vähän esitellä itseään. Itse en huomannut vuoroni tulleen, joten mietiskelin omiani.
Mies: "Sinä oletkin niin nuori ettei sinulla varmaan ole tutkintoa pohjalla."
Närhi: "Häh, minäkö?"
M: "Niin juuri, sinä nuorimies siinä. Olet niin nuori ettet ole varmaan kerennyt kauheasti opiskella."
N: "Jaa no, mie olen kyllä nainen ja onhan mulla tuo lukio pohjalla.."
Vielä meidän lähtiessä tuo mies pahoitteli kovasti ja totesi sitten, että "No mehän eletään tätä sukupuolineutraalia aikakautta", kunhan sain sanottua ettei haitannut sekaannus. Oli kyllä uutisensa mies lukenut. :)
Kuitenkin tuon tapauksen perusteella, vaikka en mitenkään pojaltanäyttämiseen/androgyyniyteen pyri, voin päätellä, että olen edelleen sekoitettavissa poikaan. Kun siitä päästään vielä vähän päättelemään, niin en voi tehdä muita johtopäätöksiä, kuin että minua ja Kristiania pidetään homoina kun kävelemme kaupungilla käsi kädessä. Ja äitini piti meitä lesboparina ainakin jossain vaiheessa, mikäli saan oman pääni mukaan tulkita reaktioita.. Mutta siitä kuitenkin toisessa postauksessa.
keskiviikko 12. lokakuuta 2011
Testogeeli
"Mieshormonia kylpytakista - mitä naiselle tapahtui?
Julkaistu: 08.10.2011 08:00
Bodarilta lainattu kylpytakki aiheutti naiselle omituisia oireita.
Uusin Lääkärilehti kertoo erikoisesta tapauksesta.
22-vuotias nainen oli alkanut miehistyä lainattuaan testosteronivoidetta käyttäneen miesystävänsä kylpytakkia. Mies harrasti kehonrakennusta.
Lääkärilehden mukaan naisen oireita olivat miehekäs karvankasvu, akne, pälvikalju ja klitoriksen suureneminen.
Naisen hakeuduttua lääkärille oireiden alkuperä pysyi pitkään mysteerinä. Hänelle tehtiin perusteelliset tutkimukset ja kasvaimia etsittiin munasarjoista ja munuaisista.
Vajaan puolen vuoden kuluttua nainen tuli kontrollikäynnille. Oireet olivat huomattavasti vähentyneet ja testosteronitaso oli laskenut normaaliksi. Kävi ilmi, että nainen oli muuttanut asuinpaikkaa ja eronnut kehonrakennusta harrastavasta poikaystävästään. Tämä oli käyttänyt suuria määriä testosteronivoidetta yläraajoihin ja rintakehän alueelle.
Lääkärilehden mukaan miehistymisen syyksi todettiin naisen käyttämä kylpytakki ja sen kautta tullut mieshormoni.
IS"
Eli tätä uutista naureskelin tässä pari päivää sitten, että onneksi ei meillä ole mahdollista. Kristian on tosiaan alusta alkaen käyttänyt ihan piikkitestoja, ja se on hyvä järjestely. Nyt kuitenkin täällä meidän paikkakunnalla on katkos Sustanonin toimituksessa. Mistään apteekista ei alueella saa, joten Kristian sai reseptin Testogeliä varten. Tänään kävi hakemassa kuukauden satsin ja huomenna alkaa sen levittely. Mie tosiaan olen tässä nyt pari viikkoa levitellyt Kristianin selkään aknevoidetta, ja hetken aikaa aattelin että "Ei lisää mömmöjä levitettäväksi", kunnes muistin etten mie saa siihen olla oikein kosketuksessa. Onneksi. :D Kuitenkaan loppujen lopuksi noiden mömmöjen kanssa lotrailu ei ole suosikkipuuhaa..
Joka tapauksessa Sustanonin tulevasta saatavuudesta ei ole mitään tietoa, joten saa nähdä, kuinka kauan täytyy tuolla geelillä mennä. Ehkä viikko, tai sitten vaikka se kaksi kuukautta. Jännittää nyt kuitenkin että onhan tuo geeli hyvä, saahan Kristian tarvitsemansa määrän testoja ettei ole ihan perseelle ammuttu karhu, kuten oli aiemmin ennen kuin piikitysväliä lyhennettiin kolmesta viikosta kahteen ja puoleen. :P Kuitenkin kun miekin olen aika temperamenttinen tapaus, niin konflikteja tiedossa testovajeen aikana... Niin siis huoli ei pääsiasiassa ole siinä, etteikö geelissä itsessään toivottavasti tarvittavaa testomäärää ole, vaan saako Kristian rutistettua siitä pussista kaiken. Itse olen niin tarkka tuollaisissa asioissa, että pussiin ei jäisi varmaan mitään... Mutta Kristianin tarkkuuteen en nyt ihan luota. Ehkä täytyy vain toivoa parasta. ^^''
Julkaistu: 08.10.2011 08:00
Bodarilta lainattu kylpytakki aiheutti naiselle omituisia oireita.
Uusin Lääkärilehti kertoo erikoisesta tapauksesta.
22-vuotias nainen oli alkanut miehistyä lainattuaan testosteronivoidetta käyttäneen miesystävänsä kylpytakkia. Mies harrasti kehonrakennusta.
Lääkärilehden mukaan naisen oireita olivat miehekäs karvankasvu, akne, pälvikalju ja klitoriksen suureneminen.
Naisen hakeuduttua lääkärille oireiden alkuperä pysyi pitkään mysteerinä. Hänelle tehtiin perusteelliset tutkimukset ja kasvaimia etsittiin munasarjoista ja munuaisista.
Vajaan puolen vuoden kuluttua nainen tuli kontrollikäynnille. Oireet olivat huomattavasti vähentyneet ja testosteronitaso oli laskenut normaaliksi. Kävi ilmi, että nainen oli muuttanut asuinpaikkaa ja eronnut kehonrakennusta harrastavasta poikaystävästään. Tämä oli käyttänyt suuria määriä testosteronivoidetta yläraajoihin ja rintakehän alueelle.
Lääkärilehden mukaan miehistymisen syyksi todettiin naisen käyttämä kylpytakki ja sen kautta tullut mieshormoni.
IS"
Eli tätä uutista naureskelin tässä pari päivää sitten, että onneksi ei meillä ole mahdollista. Kristian on tosiaan alusta alkaen käyttänyt ihan piikkitestoja, ja se on hyvä järjestely. Nyt kuitenkin täällä meidän paikkakunnalla on katkos Sustanonin toimituksessa. Mistään apteekista ei alueella saa, joten Kristian sai reseptin Testogeliä varten. Tänään kävi hakemassa kuukauden satsin ja huomenna alkaa sen levittely. Mie tosiaan olen tässä nyt pari viikkoa levitellyt Kristianin selkään aknevoidetta, ja hetken aikaa aattelin että "Ei lisää mömmöjä levitettäväksi", kunnes muistin etten mie saa siihen olla oikein kosketuksessa. Onneksi. :D Kuitenkaan loppujen lopuksi noiden mömmöjen kanssa lotrailu ei ole suosikkipuuhaa..
Joka tapauksessa Sustanonin tulevasta saatavuudesta ei ole mitään tietoa, joten saa nähdä, kuinka kauan täytyy tuolla geelillä mennä. Ehkä viikko, tai sitten vaikka se kaksi kuukautta. Jännittää nyt kuitenkin että onhan tuo geeli hyvä, saahan Kristian tarvitsemansa määrän testoja ettei ole ihan perseelle ammuttu karhu, kuten oli aiemmin ennen kuin piikitysväliä lyhennettiin kolmesta viikosta kahteen ja puoleen. :P Kuitenkin kun miekin olen aika temperamenttinen tapaus, niin konflikteja tiedossa testovajeen aikana... Niin siis huoli ei pääsiasiassa ole siinä, etteikö geelissä itsessään toivottavasti tarvittavaa testomäärää ole, vaan saako Kristian rutistettua siitä pussista kaiken. Itse olen niin tarkka tuollaisissa asioissa, että pussiin ei jäisi varmaan mitään... Mutta Kristianin tarkkuuteen en nyt ihan luota. Ehkä täytyy vain toivoa parasta. ^^''
tiistai 11. lokakuuta 2011
Alku ja esittely
No niin, viimein olen saanut laitettua tämän blogin, jota olen jo melkein vuoden miettinyt. Aluksi voisin tosiaan vähän esitellä itseäni, tai ennemminkin tilannetta. :)
Olen siis parikymppinen nuori nainen, joskus tosin sitäkin hiukan häilyvästi, ja seurustelen itseäni muutaman vuoden vanhemman transmiehen kanssa. Suhdetta on kestänyt vähän yli vuoden tähän mennessä ja viimeiset melkein kaksi kuukautta olemme asuneet samassa asunnossa kummallekin uudella paikkakunnalla. Paria ensimmäistä minuuttia lukuunottamatta olen koko sen ajan, mitä olemme tunteneet, tiennyt poikaystäväni prosessista, eikä se oikeastaan ole ollut mitenkään erityisen vaikea asia hyväksyä. Minulle hän on ihan alusta asti ollut mies, vaikka kuinka ei hetu ole vielä vaihtunut ja testotkin alkoivat vasta pari kuukautta ensitapaamisemme jälkeen. Seuraavaksi vähän ensivaikutelmia:
Luokassa uudessa koulussa opettaja tekee nimenhuutoa: "Laura Virtanen"
Luokan perältä nurkasta kuuluu ääni: "Tuota, mie haluaisin että minua kutsuttaisiin Kristianiksi..."
Minä mietin: 'Mitä, Laura?? Laura... Ahaa....'
Vähän asia tosiaan hämmensi, mutta sitten kun Kristianin oppi tuntemaan aina vain paremmin, niin sitä mukaa asiaan tottui paremmin. Vähän seurustelun alun jälkeen tosiaan yritin vähän etsiä transläheisten blogeja, mutta ehkä niitä ei sitten ole, tai sitten ne vain vilisivät minun silmieni ohitse. En yhtään ihmettelisi. Joka tapauksessa meinasin perustaa blogin, mutta jotenkin se tuntui hölmöltä niin suhteen alussa, ja sitten kun tuntui, että "Ehkä nyt olisi hyvä aika", niin sitten tuntui että kaikki merkittävä on jo mennyt ohitse, kuten testojen alku, rintaleikkaus sun muuta. Hölmöä, mutta sellaista se on. :P
Meinasin ensin kirjoittaa näitä transasioita ihan omaa "tavallista elämää" käsittelevään blogiini, mutta sitten päätettiin Kristianin kanssa, että laitan nämä asiat ihan omaan paikkaansa. Kuitenkin kirjoitan omalla nimelläni ja omalla naamallani sitä toista blogia, ja Kristian haluaa nyt elää mahdollisimman täyttä miehen elämää ilman, että uudella paikkakunnalla kaikki tietää mikä tilanne on. Minun mielestä vaikka se, että joku Kristianin koulukaveri kyttäisi minun blogia, ei ole kovin todennäköistä, mutta aina on se mahdollisuus ja sitä kautta järkeily "Se on tuo tyttö. Tuo naama. Tuo naama on Kristianin tyttöystävän... Kristian on poikaystävä, joka on trans..." jne. Ehkä näin on sitten parempi, voin muutenkin sitten vähän vapaammin kirjoittaa asioista mitä on mielessä. :)
Vähän kuitenkin tämänhetkisestä tilanteesta:
Kristian on ollut testoilla 10-11 kuukautta, minkä seurauksena ääni on madaltunut, karvoja on tullut ja välillä (tai oikeastaan aika usein) Kristian on aikamoinen aromipesä.. Viime keväänä oli rintaleikkauksen aika, eli tissit veks, mutta laihtumisen seurauksena iho meinaa vähän roikkua, ja leikkauksen jälkeen muutenkin toisella puolen on ollut vähän ikävä kuoppa. Ehkä se korjataan jossain vaiheetta, toivottavasti. :) Muut mahdolliset leikkaukset ja hetun vauhdot sun muut onkin sitten vasta edessäpäin.
Siinä tosiaan ei-niin-syväluotaava katsaus Kristianin ja koko homman taustoihin, itsestäni en oikein osaa kertoa noinkaan paljoa. Jotain perusasioita ehkä on se, että tällä hetkellä olen työtön. Unelmieni ammattia olen vasta tavoittelemassa, sitä ennen täytyy vähän välivaiheita suorittaa. Nyt olen tosi mieleisessä paikassa työharjoittelussa ja voisin siinä ammatissa kuvitella itseni työskentelemässä, vaikka nyt vain apulaisena olenkin. Ei siitä ainakaan nyt sen enempää, ellei nyt sitä lasketa, että harjoitteluni liittyy käsillä tekemiseen. Rakastan käsillä tekemistä ja sen parista haluan ammattinikin löytyvän, mutta missään nimessä en halua olla vaateartesaani. Vihaan yli kaiken vaatteiden väsäämistä, mutta muuten aikalailla kaikki käsillä tekeminen on lähellä sydäntä.
Lisää minusta ja ajatuksista sitten myöhemmissä kirjoituksissa, tämä nyt vain oli tosiaan alustusta.
Olen siis parikymppinen nuori nainen, joskus tosin sitäkin hiukan häilyvästi, ja seurustelen itseäni muutaman vuoden vanhemman transmiehen kanssa. Suhdetta on kestänyt vähän yli vuoden tähän mennessä ja viimeiset melkein kaksi kuukautta olemme asuneet samassa asunnossa kummallekin uudella paikkakunnalla. Paria ensimmäistä minuuttia lukuunottamatta olen koko sen ajan, mitä olemme tunteneet, tiennyt poikaystäväni prosessista, eikä se oikeastaan ole ollut mitenkään erityisen vaikea asia hyväksyä. Minulle hän on ihan alusta asti ollut mies, vaikka kuinka ei hetu ole vielä vaihtunut ja testotkin alkoivat vasta pari kuukautta ensitapaamisemme jälkeen. Seuraavaksi vähän ensivaikutelmia:
Luokassa uudessa koulussa opettaja tekee nimenhuutoa: "Laura Virtanen"
Luokan perältä nurkasta kuuluu ääni: "Tuota, mie haluaisin että minua kutsuttaisiin Kristianiksi..."
Minä mietin: 'Mitä, Laura?? Laura... Ahaa....'
Vähän asia tosiaan hämmensi, mutta sitten kun Kristianin oppi tuntemaan aina vain paremmin, niin sitä mukaa asiaan tottui paremmin. Vähän seurustelun alun jälkeen tosiaan yritin vähän etsiä transläheisten blogeja, mutta ehkä niitä ei sitten ole, tai sitten ne vain vilisivät minun silmieni ohitse. En yhtään ihmettelisi. Joka tapauksessa meinasin perustaa blogin, mutta jotenkin se tuntui hölmöltä niin suhteen alussa, ja sitten kun tuntui, että "Ehkä nyt olisi hyvä aika", niin sitten tuntui että kaikki merkittävä on jo mennyt ohitse, kuten testojen alku, rintaleikkaus sun muuta. Hölmöä, mutta sellaista se on. :P
Meinasin ensin kirjoittaa näitä transasioita ihan omaa "tavallista elämää" käsittelevään blogiini, mutta sitten päätettiin Kristianin kanssa, että laitan nämä asiat ihan omaan paikkaansa. Kuitenkin kirjoitan omalla nimelläni ja omalla naamallani sitä toista blogia, ja Kristian haluaa nyt elää mahdollisimman täyttä miehen elämää ilman, että uudella paikkakunnalla kaikki tietää mikä tilanne on. Minun mielestä vaikka se, että joku Kristianin koulukaveri kyttäisi minun blogia, ei ole kovin todennäköistä, mutta aina on se mahdollisuus ja sitä kautta järkeily "Se on tuo tyttö. Tuo naama. Tuo naama on Kristianin tyttöystävän... Kristian on poikaystävä, joka on trans..." jne. Ehkä näin on sitten parempi, voin muutenkin sitten vähän vapaammin kirjoittaa asioista mitä on mielessä. :)
Vähän kuitenkin tämänhetkisestä tilanteesta:
Kristian on ollut testoilla 10-11 kuukautta, minkä seurauksena ääni on madaltunut, karvoja on tullut ja välillä (tai oikeastaan aika usein) Kristian on aikamoinen aromipesä.. Viime keväänä oli rintaleikkauksen aika, eli tissit veks, mutta laihtumisen seurauksena iho meinaa vähän roikkua, ja leikkauksen jälkeen muutenkin toisella puolen on ollut vähän ikävä kuoppa. Ehkä se korjataan jossain vaiheetta, toivottavasti. :) Muut mahdolliset leikkaukset ja hetun vauhdot sun muut onkin sitten vasta edessäpäin.
Siinä tosiaan ei-niin-syväluotaava katsaus Kristianin ja koko homman taustoihin, itsestäni en oikein osaa kertoa noinkaan paljoa. Jotain perusasioita ehkä on se, että tällä hetkellä olen työtön. Unelmieni ammattia olen vasta tavoittelemassa, sitä ennen täytyy vähän välivaiheita suorittaa. Nyt olen tosi mieleisessä paikassa työharjoittelussa ja voisin siinä ammatissa kuvitella itseni työskentelemässä, vaikka nyt vain apulaisena olenkin. Ei siitä ainakaan nyt sen enempää, ellei nyt sitä lasketa, että harjoitteluni liittyy käsillä tekemiseen. Rakastan käsillä tekemistä ja sen parista haluan ammattinikin löytyvän, mutta missään nimessä en halua olla vaateartesaani. Vihaan yli kaiken vaatteiden väsäämistä, mutta muuten aikalailla kaikki käsillä tekeminen on lähellä sydäntä.
Lisää minusta ja ajatuksista sitten myöhemmissä kirjoituksissa, tämä nyt vain oli tosiaan alustusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)