sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Transamerica


Pidin tässä yksin ollessani pienen leffaillan ja päätin viimein katsoa Transamerican. Toisena vaihtoehtona oli Boys Don't Cry, mutta ajattelin jättää sen myöhemmäs, koska olen nähnyt sen aiemmin. Toki siitä on vähintään viisi vuotta, mutta olen kuitenkin nähnyt. Enkä tosiaan ole tavannut tai muutenkaan perehtynyt transnaisiin niinsanotusti, joten mielenkiinnosta olen tämän leffan jo pidempään halunnut nähdä.

Joka tapauksessa vähän pohjustuksena tiedottomille, että elokuva kertoo Breestä, transnaisesta, jonka sukupuolenkorjausleikkaus on aivan nurkan takana. Aikalailla viimetipassa Bree saa tietää, että hällä on 17-vuotias poika Toby, joka on joutunut putkaan ja on muutenkin vähän pulassa. Bree pelastaa pojan, ei kerro tälle olevansa pojan "isä", ja niin sitten alkaa vähän erilainen road trip -tyyppinen leffa. Linkki traileriin alla:
http://www.youtube.com/watch?v=4a7HXgYou-8

Sinänsä elokuva oli ihan hyvä, kunhan sain tunnelmasta kiinni. Alku oli vähän vaisu, jos tunnelmille annetaan värejä, niin Transamericassa se oli melko harmaa. Hiljainen, vähän epämukava, mutta ei yltiöahdistava, joka on pakko laittaa pois päältä. Lähinnä tämä johtui siitä, että Breen epävarmuutta ja hissukkamaisuutta oli vaivaannuttava katsoa. Joskus puolivaiheilla tosiaan helpotti, kun tunnelma vähän kirkastui ja muutenkin sain vähän paremmin kiinni Breen hahmosta. Siihen asti olin vähän että "Ota nainen itseäni niskasta kiinni, vedä kivat kuteet päälle äläkä tuollaisia tyylittömiä rytkyjä ja näytä olevasi ylpeä nainen!" No eihän se niin mene, vaan jos on epävarma kropastaan eikä siinä viihdy, niin ei voi oikein muunlaista kuvaa antaa. Kuitenkin tuon jälkeen sitten tuli jopa joitain aivan hauskoja kohtia, joille sai naurahdellakin. Vastapainona vähintään yhtä paljon ärsyynnystä aiheuttavia asioita.
Tiivistettäköön koko leffa seuraavasti: Herätti ajatuksia, mutta niitä on vaihea selittää ilman selitystä selittäviä suuria selityksiä, joita vuorostaan myös täytyy selittää jne. Ei kuitenkaan mitenkään minun elämää mullistava leffa, enkä luultavasti ole ainakaan ihan heti katsomassa uudestaan. :)