Kristian oli tänään Helsingissä transpolilla, tai jossain. Olivat kuulemma vain puhuneet kuinka on mennyt ja sopineet seuraavan käynnin joulukuulle, jolloin laittavat jotain lähetteitä Tampereen suuntaan. Kuulemma jotta saadaan viimein juridinen sukupuoli muutettua ja "todennäköisesti romppeiden poisto", joista tuota jälkimmäistä alan jännätä hyvissä ajoin. Vaikka se leikkaus voi olla vuoden päästä, tai koska lie, niin olen tällainen hermoilija.
Tulee mieleen viimekeväinen hermostuneisuus, kun odotettiin Kristianin kanssa rintaleikkausta. Välillä mietin, että hyvä kun se leikkaus on ja olin tosi iloinen Kristianin puolesta, mutta välillä alkoi pelottaa. Pessimistisen luonteeni kera kävin läpi kaikki pahimmat vaihtoehdot ensin, kuten "Mitä jos Kristian ei herääkään siitä nukutuksesta?" ja "Mitä jos tulee kauheat komplikaatiot ja Kristian kuolee siihen leikkuupöydälle?" Seuraavaksi sitten ryhdyin edes vähän realistisemmaksi ja aloin miettiä lopputulosta. Siinä vaiheessa pelkäsin kauhean runneltua rintakehää, jota ei rintakehäksi tunnistaisikaan ja kauheita arpia, jotka näkisi kilometrien päähän. Lopputuloksessa pelottivat myös vähän pienemmän asiat, kuin tuo äskeinen esimerkki, kuten kuopparinta tai liian paljon jätettyä "rinta-ainesta", jolloin Kristian olisi luultavasti jatkanut binderin pitämistä. Onneksi oikeastaan mitään näistä ei tapahtunut, paitsi tosiaan toisella puolen rintaa oleva pieni kuoppa ja nyt laihtumisen myötä jäänyt ylimääräinen iho.
Eniten kuitenkin varmaan pelotti rintaleikkauksessa nimenomaan rintojen katoaminen. Ennen leikkausta Kristian käytti aina binderiä, yleensä myös nukkuessa, eikä antanut minun nähdä tai koskea rintoihinsa. Mitä nyt joskus vahingossa vilahti, jos loppuvaiheessa ennen leikkausta oltiin nukuttu ilman paitaa. Muuten sitten myös binderin päältä oli kauan aikaa kiellettyä aluetta, eikä binderin päältä koskiessakaan saanut kovin voimakkaasti puristaa, painaa tai muuten hipelöidä. Silti kaikesta huolimatta pelotti, että kun aina on se binderi on ollut ja sen alla alue, johon ei saa koskea, niin jokin muuttuisi, välillä myös itketti. Sekin pelotti, jos en pitäisi Kristiani lainkaan viehättävänä leikkauksen jälkeen, jos jälki ei ole hyvä/muuten vain en pidä litteästä rintakehästä. Binderiin tottui, jotenkin se minulle oli alkanut tuntua ns. "Kristianin toiselta iholta", joka vain on osa sitä rintaa.
No, kaikkeen on tottunut taas. En ehkä hipelöi Kristianin uutta rintakehää kauheasti, mutta kyllä se on ihan okei. Myönnän, etten kauheasti välitä siitä ylimääräisestä ihosta ja kuopasta vasemmalla puolen, mutta kestän sen kuin... Nainen?
Tästä päästään takaisin siihen romppeiden poistoon, jota alan jo nyt jännätä. Se ei näy päällepäin eikä vaikuta oikeastaan muuhun, kuin Kristianin omaan oloon ja tietoisuuteen, ettei niitä romppeita enää ole. Asianhan ei pitäisi kuulemma vaikuttaa myöskään seksielämään mitenkään, mutta aina jokin voi mennä pieleen. Taas päästään sitten niihin minun pelotuksen aiheisiin, jos tulee komplikaatioita, jos veitsi lipsahtaa, jos jos jos... Ehkä tästäkin kuitenkin selvitään vain tällä hermoilulla, kuten viimeksikin. :)
