Äiti ja pikkuveli kävivät nyt viikonloppuna minun ja Kristianin luona, ihan mukavaa oli kun en ole oikein ketään nähnyt viimeiseen kahteen kuukauteen. Kristian ja äiti tulevat ihan hyvin toimeen, eikä äitikään ota näitä transasioita enää esille tai muutenkaan mitään prosessin vastaista ilmaise ainakaan Kristianin kuullen. Toisin oli viime keväänä, kun kerroin koko hommasta.
Me käytiin viikon mittaisella visiitillä talvilomalla minun kotipaikkakunnalla, ja totta kai minun äiti tapasi Kristianin, joka oli ollut siihen mennessä kolmisen kuukautta testoilla. Ääni ei ollut tuolloin vielä kovin miehekäs, ei kyllä ole vieläkään, ja päärynävartalo oli tosi selvästi näkyvillä. Kaiken kaikkiaan äiti siis huomasin, mikä homman nimi on, vaikka ei asiasta mitään maininnutkaan. Jotain myöhemmin selitti "elämässä on nähnyt kaikenlaista" jne. kun minua hiillosti. Tuon reissun jälkeen äiti tosiaan piinasi minua jokaisen puhelun aikana, joka käytiin.
Aina äiti jaksoi jankuttaa, että "Kristian, mikä nimi se on olevinaan? Kuka sille sellaisen on antanut, mistä se tulee?" ja mie yritin epätoivoisena ja ahdistuneena vastailla, etten tiedä ja mitä se minulle tai äidilleni kuuluu. Ja kun olin jotain Kristianin rintaleikkauksesta puhunut, tuolloin ihan vain leikkauksena, niin äiti siitäkin hiillosti. Lopulta sitten rohkaistuin puhumaan ja kerroin äidille, että Kristian on menossa rintaleikkaukseen. Sen puhelun aikana käytiin läpi mm. suurinpiirtein seuraavanlainen keskustelupätkä:
Närhi: "Niin siis se leikkaus mihin Kristian lähti, niin se on sellainen rintojenpoistoleikkaus..""
Äiti: "Mistä sillä sellaiset on tullu?"
"No kun Kristian syntyi alunperin tytöksi ja korjaa asiaa nyt."
"No miksi se niitä poistaa?"
"... No kun ei pojilla yleensäkään rintoja ruukaa olla."
"No mistäs sen tietää."
"No et siekään varmaan kauheasti tykkäis jos sulla olis jotain miesosia."
"Ei sitä koskaan tiedä."
Samaa jaappausta olivat monet seuraavatkin puhelut, joiden aikana käytiin läpi myös sitä, kuinka äidin mielestä Kristianin kuuluisi jättää kaikki sikseen ja "olla sellainen kuin on" / "pysyä sellaisena miksi on syntynyt." No eihän se niin toimi, ja koska minulla ei äidin kanssa aina ole välit olleet mitä lämpimimmät, niin jonkin aikaa harkitsin myös yhteydenpidon katkaisemista. Jaksaminen ei yksinkertaisesti riittänyt kuuntelemaan, kuinka äiti moitti jatkuvasti poikaystävän tekemää ratkaisua. Vähitellen kuitenkin kaikki onneksi tasoittui, eikä minun ole tarvinnut sietää äidin jaappausta aiheesta.
Välillä äidin kanssa keskustellessa tulee aika epämiellyttävä olo ja ilmapiiri vähän kiristyy, jos transaihetta vähänkin sivutaan. Ilmeisesti asia on niin, että kun aiheesta ei puhuta ja Kristiankin on miehekkäämpi nykyään, niiin sitä ei ole olemassa. Vaikka Kristianin väliaikaiset testogeelit pomppasivatkin vahingossa esille laatikosta ja Kristian unohti tyhjän testogeelipussin lavuaarin reunalle..
Lopuksi voikin todeta, kuten äiti itse on sanonut, että äiti voi hyväksyä asian, vaikkei ymmärtäisikään, miksi prosessiin pitää lähteä "muuttamaan itseään".
