Leikkausjälki, joka ei miellytä

Nyt on taas vaikea käsittää Kristianin aivoituksia parissakin asiassa.
Ensinnäkin nyt ollaa päästy tutkimaan paranevaa rintakehää, jossa ei juurikaan arpia näy, paikallispuudutuksella tehdyssä leikkauksessa ihoa poistettiin nännien ympäriltä. Ei se leikkaus kuitenkaan kauheasti näytä parantaneen tuota rinnan ulkonäköä. Oikea puoli roikkuu edelleen jonkin verran ja vaikka luultiin, että lääkäri olisi saanut vasemmalta puolelta kuopan pois (arpikudos veti ihoa kuopalle), niin näyttää kuoppa tulleen ainakin jonkin verran takaisin. Niin ja kyllä siellä vasemmallakin se nänni taisi roikkua vähän.
Surettaa Kristianin puolesta ja ärsyttää samalla vähän, kun se ei voi puhua tuosta asiasta vaikka tietää, että kyllä se voi mulle puhua ihan mistä tahansa. Jos jotain rintakehään liittyvää tulee puheeksi, niin heti sillä on surkea ilme kasvoilla, mutta silti en ole siitä oikein saanut kauheasti irti. Kyllä se puhumattomuuttaan kommentoinut sen verran, että hällä ei kuulemma saisi olla paha mieli tuosta kun on muuten päässyt niin helpolla kaikesta ja joillain muilla transihmisillä prosessi on kauhean hankala. Ei auta yhtään, vaikka kuinka sanoisi että kun se Kristianin oma prosessi on sen oma prosessi eikä kenenkään muun ja kyllä saa olla surullinen epätyydytävästä leikkauksen lopputuloksesta jos siltä tuntuu.
Sitä Kristian ei tiennyt, että vieläkö tuo meinataan leikata eikä se oikein sitäkään tiennyt, että pitääkö sen käydä näyttämässä tuota jälkeä vielä Helsingissä... Mutta noh, ehkä se joskus selviää. Taisi se kuitenkin puhua, että sitten kun ollaan työelämässä ja on tarpeeksi rahaa, niin se haluaisi käydä yksityisellä korjaamassa rintakehän kuntoon. En estele, jos se tekee Kristianin onnelliseksi niin kyllä se minulle käy.

Toinen asia... Meillä on mennyt nyt hetken aikaa tosi hyvin parisuhteessa. Ehkä liiankin hyvin, koska kun heitin jotain sormusläppää Kristianille, niin se tuntui olevan aika tosissaan että "Pitäisikö mennä ostamaan?"
No ei pitäisi, häät olisivat vasta aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua ja haluan, että meillä muutenkin olisi ollut pidemmän aikaa asiat hyvin, kuin nyt jokusen viikon.
Ehkä Kristian joskus vielä järkeentyy, vaikka epäilen kyllä. Järkeilee vain ihan väärissä asioissa, kuten kolmannen kissan hankkimisessa.

Turvottaa

Eilen otettiin lippulappuset pois ja noh, toivottavasti "viat" johtuvat vain leikkauksen jälkeisestä turvotuksesta. Vasen puoli, josta toden totta oli kuoppa saatu pois, näytti nyt siltä, kuin se olisi ihan pienen pieni naisen rinta, ja oikea puoli näytti vieläkin roikkuvan aavistuksen.
Eilisaamun kauhean kipuilun jälkeen päästiin Kristianin kanssa käymään kaupungilla tosiaan, minun taakaksi jäi kantaa 15 kilon kissanhiekkasäkki autoon ja sieltä sisälle. Ja lopulta tässä touhussa kuitenkin kävi niin, että kun mie olin ottanut vapaata jäädäkseni hoitamaan Kristiania, niin nyt mie olenkin se hoidettava. Ihan kauhea flunssa iski, en tykkää, mutta onneksi Kristian käy ostamassa särkylääkettä ja kurkkupastilleja sen jälkeen kun on käynyt piikillä. Toisinsanoen jos tämä lyhykäinen postaus on vailla päätä ja häntää, niin syytän siitä flunssaa.

Pari haapaa

Kristian kävi eilen Helsingissä pienessä operaatiossa, jossa poistettiin sitä ylimääräistä ihoa paikallispuudutuksen voimin. :) Vielä ei olla otettu lappuja pois, mutta myöhemmin sitten. Jonkin verran on kyllä verta vuotanut lappujen läpikin, toivottavasti ei nyt ole kovin pahassa kunnossa ne haavat.
Mie itse olen tänään kotona myös, alunperin Kristianin apuna, mutta nyt mulla onkin flunssa... No, kuitenkin, kipuja tuntuu olevan ja eilen rahtasin Kristianille jatkuvasti Ibumaxia kun se ei saanut reseptiä mihinkään vahvempiin kipulääkkeisiin. Ongelmallinen asia ovat myös meidän kaksi kissaa, jotka aamun aikana kerkesivät pariinkin otteeseen hyppimään kipeän rintakehän päälle. Koko ajan on pitänyt yrittää huitoa niitä pois Kristianin rintakehän läheltä, ne kun ovat tottuneet että kun me maataan sängyllä, niin silloin erityisesti saa tulla vatsan ja rinnan päälle tassuttelemaan.
Tosiaan, myöhemmin päivällä tai illalla viimeistään otetaan nuo laput pois ja katsotaan, että miltä näyttää. Lääkäri oli sanonut, että oli saanut vasemmalla puolen olevan kuopan pois, mikä johtui arpikudoksesta, odotan innolla miltä näyttää. :)

Hetu, nips naps ja epäonnistunut tauko

Kristian sai tänään kirjeen, jossa ilmoitettiin tapaamisajan olevan ensi viikolla. Ilmeisesti siellä hoidetaan niitä hetu-asioita. :) Vaikka no, vähän Kristiania epäilyttää ilmeisesti kun lääkärin/sairaanhoitajan/kuka onkin tittelu on OL. ö__Ö

Rinnasta napsaistaan palat vähän yli kolmen viikon kuluttua. Ajattelin että olisin siitä seuraavana päivänä kotona Kristianin kanssa, vaikka noin "virallisesti" Kristianin pitäisi ilmeisesti pärjätä yksin. Että ei mitään monen viikon sairaslomaa tai muuta, kuten silloin varsinaisen rintakehäoperaation aikaan. Kuitenkin Kristian nytkin arastelee edelleen aiemman leikkauksen jäljiltä niin minusta ainakin tuntuisi mukavammalta olla toiselle apuna. Samaten Kristian ei mielellään olisi yksin napsautusta seuraavana päivänä. Toivottavasti opettaja on tuon kanssa sitten ymmärtäväinen.

Ja noh... Mitä voin sanoa? Meidän tauko on täysin epäonnistunut yritys. Mie pelkään ihan mielettömästi yksin nukkumista, joten joudutaan kuitenkin nukkumaan samassa sängyssä, kun muuten mie valvoisin koko yön. Sitten on kaikkea muutakin, mutta niin. Ei me nyt jakseta samassa asunnossa niin kauheasti muutenkaan taukoilla. Sen sijaan sitten päätettiin, että tässä riitelyn lomassa saadaan hyvällä omallatunnolla katsella muita yms.. En nyt kaikkea jaksa selittää, mutta syvin pointti tämänhetkisessä tilassa on kuitenkin se, että annetaan toisillemme vähän enemmän tilaa kuin aiemmin ja Kristiankin antaa minun paremmin miettiä asioita.
Syyslomasta kuitenkin ajateltiin, että kun ollaan puolisentoista viikkoa erossa toisistamme niin ei lähetellä toiselle viestejä tai soitella kuin jos on oikeasti tärkeää asiaa.
Tästä aiheesta ei sen enempää, tuntuu muutenkin epäonnistuneelta kun ei edes tauko onnistu.

Rintakehän korjailua

Vuositarkastuksessa tänään oltiin sanottu, että syksyllä voisi paikallispuudutuksen voimin vähän ylimääräistä ihoa leikellä pois. : ) Kristian taitaa tykätä, mie tykkään vielä enemmän. Olenkin tainnut sanoa, että tuo nykyinen rintakehän tila ei ole kauhean esteettinen, ihana ja halujaherättävä, joten minun mielestä tämä on hyvä juttu. Ihan positiivista myös tuo paikallispuudutus, kun mie ainakin huolehdin sitä nukutusta vuosi sitten ihan kauheasti. Syksyllä ei sitten olekaan mitään "Entä jos Kristian ei siitä ollenkaan herää?" yms. :) Tosin onhan sitä vielä jossain vaiheessa ainakin romppeidenpoisto edessä...

Meillä muuten on nykyään neljä lasta... Kaksi isoa ja kaksi pientä, joita isommat pitävät lounaana, uusin tulokas saapui tänään. Enkä vieläkään ole muistanut laittaa toisesta kissasta esittelyä, vaikka sitä kauan sitten meinasin.

Leikkauspohdintoja

Meillä on tässä viimeaikoina puhuttu jonkin verran peniskonstruktiosta. Minua vähän pelottaa, että Kristian päättäisi sittenkin mennä siihen leikkaukseen. Tähän mennessä se on sanonut, ettei aio, mutta kuulemma on kuitenkin asiaa jonkin verran nyt syksyn mittaan miettinyt. Kristianilla kuitenkin onneksi painaa aika paljon vaakakupissa se, että lopputulos olisi parhaassakin tapauksessa kauhea löllyvä halko jalkojen välissä, jota pitäisi alkaa pumppailla aina jos sillä jotain haluaa tehdä. Ei ehkä ihan noilla sanoin asiaa ilmaissut, mutta joka tapauksessa viestin sisältö on sama. :P
Mutta niin, kuten sanoin, Kristian on sitä miettinyt. Mie olen miettinyt. Kaikki ovat miettineet toisinsanoen, ainakin meidän taloudessa. Mie en tosiaan halua sitä tapahtuvaksi, koska siinä on niin paljon riskejä, ja Kristiankin myönsi, että on asiaa miettinyt lähinnä minun takia. Ihan vain ollakseen minulle vähemmän hämmentävä ja enemmän mies.
Asiaa kuitenkin harkitaan kuulemma vasta nyt. Asia ei ole vielä lähellekään ajankohtainen, eikä muutenkaan tällä hetkellä kovin tärkeä, saatika että siihen justiinsa nyt näillä leikkaustuloksilla oltaisiin päätä pahkaa menossa. Onneksi.

Taas odottelua

Kristian oli tänään Helsingissä transpolilla, tai jossain. Olivat kuulemma vain puhuneet kuinka on mennyt ja sopineet seuraavan käynnin joulukuulle, jolloin laittavat jotain lähetteitä Tampereen suuntaan. Kuulemma jotta saadaan viimein juridinen sukupuoli muutettua ja "todennäköisesti romppeiden poisto", joista tuota jälkimmäistä alan jännätä hyvissä ajoin. Vaikka se leikkaus voi olla vuoden päästä, tai koska lie, niin olen tällainen hermoilija.
Tulee mieleen viimekeväinen hermostuneisuus, kun odotettiin Kristianin kanssa rintaleikkausta. Välillä mietin, että hyvä kun se leikkaus on ja olin tosi iloinen Kristianin puolesta, mutta välillä alkoi pelottaa. Pessimistisen luonteeni kera kävin läpi kaikki pahimmat vaihtoehdot ensin, kuten "Mitä jos Kristian ei herääkään siitä nukutuksesta?" ja "Mitä jos tulee kauheat komplikaatiot ja Kristian kuolee siihen leikkuupöydälle?" Seuraavaksi sitten ryhdyin edes vähän realistisemmaksi ja aloin miettiä lopputulosta. Siinä vaiheessa pelkäsin kauhean runneltua rintakehää, jota ei rintakehäksi tunnistaisikaan ja kauheita arpia, jotka näkisi kilometrien päähän. Lopputuloksessa pelottivat myös vähän pienemmän asiat, kuin tuo äskeinen esimerkki, kuten kuopparinta tai liian paljon jätettyä "rinta-ainesta", jolloin Kristian olisi luultavasti jatkanut binderin pitämistä. Onneksi oikeastaan mitään näistä ei tapahtunut, paitsi tosiaan toisella puolen rintaa oleva pieni kuoppa ja nyt laihtumisen myötä jäänyt ylimääräinen iho.
Eniten kuitenkin varmaan pelotti rintaleikkauksessa nimenomaan rintojen katoaminen. Ennen leikkausta Kristian käytti aina binderiä, yleensä myös nukkuessa, eikä antanut minun nähdä tai koskea rintoihinsa. Mitä nyt joskus vahingossa vilahti, jos loppuvaiheessa ennen leikkausta oltiin nukuttu ilman paitaa. Muuten sitten myös binderin päältä oli kauan aikaa kiellettyä aluetta, eikä binderin päältä koskiessakaan saanut kovin voimakkaasti puristaa, painaa tai muuten hipelöidä. Silti kaikesta huolimatta pelotti, että kun aina on se binderi on ollut ja sen alla alue, johon ei saa koskea, niin jokin muuttuisi, välillä myös itketti. Sekin pelotti, jos en pitäisi Kristiani lainkaan viehättävänä leikkauksen jälkeen, jos jälki ei ole hyvä/muuten vain en pidä litteästä rintakehästä. Binderiin tottui, jotenkin se minulle oli alkanut tuntua ns. "Kristianin toiselta iholta", joka vain on osa sitä rintaa.

No, kaikkeen on tottunut taas. En ehkä hipelöi Kristianin uutta rintakehää kauheasti, mutta kyllä se on ihan okei. Myönnän, etten kauheasti välitä siitä ylimääräisestä ihosta ja kuopasta vasemmalla puolen, mutta kestän sen kuin... Nainen?

Tästä päästään takaisin siihen romppeiden poistoon, jota alan jo nyt jännätä. Se ei näy päällepäin eikä vaikuta oikeastaan muuhun, kuin Kristianin omaan oloon ja tietoisuuteen, ettei niitä romppeita enää ole. Asianhan ei pitäisi kuulemma vaikuttaa myöskään seksielämään mitenkään, mutta aina jokin voi mennä pieleen. Taas päästään sitten niihin minun pelotuksen aiheisiin, jos tulee komplikaatioita, jos veitsi lipsahtaa, jos jos jos... Ehkä tästäkin kuitenkin selvitään vain tällä hermoilulla, kuten viimeksikin. :)