Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romukoppa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Romukoppa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 10. elokuuta 2013

Blogitilastoista

Hmm, blogin tilastot nyt vähän hämmentävät. Vaikka en kesän aikana ole ollut lainkaan aktiivinen, vain pari kirjoitusta, on päivittäinen kävijämäärä noin keskimäärin noussut huimasti. Eilen kävijöitä oli yllättävän vähän muihin päiviin verraten, vain 13, kun yleensä nyt parin kuukauden aikana kävijöitä on ollut 20-30. 40 tai edes 50 kävijää ei ole myöskään ollut mitenkään tavatonta. Tai no, sivun päivityksiähän tämä Bloggerin oma laskuri listaa, mutta kuitenkin.

En tiedä, ehkä sitten ihmiset haluavat käydä nyt kyttäämässä, että mitä tänne on kommentoitu ja haluaisivat myös oman kärkkään kommenttinsa jättää. Tai sitten... No, en oikeastaan edes keksi muuta, syynsä kullakin. Omituista kuitenkin.

Äh, kauheasti on ollut niitä piirustusideoitakin kesän aikana, mutta mitään en ole saanut eroprosessin keskellä tehtyä niiden toteuttamisen eteen. Lopulta olenkin melkein kaikki ideat unohtanut, pitäisi kai pitää jotain muistilistaa mukana, mihin kirjoittaisi aina uudet ideat kun sellaisia tulee.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Boys and the "v"

9GAG, tuo minun öitteni valo ja viihdyke, tarjoaa tämänkin huvin.



http://9gag.com/gag/aPv4jWQ

tiistai 20. marraskuuta 2012

Lukemista?

Haluaisikohan joku mahdollisesti vinkata omasta tai lukemastaan blogista?
Mulle käy aina niin, että kun alan lukemaan jotain, niin se joko a) hiljenee tai b) poistetaan kirjoittajan toimesta. Tällä hetkellä lukulistalla on kaksi blogia, joista toinen on ollut hiljainen parisen kuukautta...

Transaiheisia tai jotain muuta, samapa tuo. Vaikka en mie kyllä kakkuja leivo kuin kerran vuodessa saatikka sitten ole hevosista kiinnostunut... Mutta kuitenkin.
Kiitos jos joku vinkkailee tähän tai yksityisesti. :)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Puhetta

Sain puhuttua tässä yks päivä Kristianin kanssa asioista ja varsinkin selvitettyä tuota minun Transkilpi-tekstissä mainitsemaa asiaa. Sitä niin, että Kristian aina vetoaa eropuheiden aikana siihen, että kun hän on tras niin ei voi saada ketään jne..
Kristian itse sanoi, ettei se ole sitä tajunnut, että miten se asiansa sanoo. Kuulemma ei ole tarkoittanut sitä niin, että syyllistäisi ja suojautuisi transtaustansa taakse. En sitten tiedä, luultavasti näin onkin. Lupasi se parantaa tapansa, toivottavasti nyt ihan oikeasti lakkaa puhumasta tuolla tavalla kuin aiemmin sanoin. Ahdistaa vain ajatuskin siitä, että minun pitäisi olla Kristianin kanssa vain siksi, että kun se on trans jne jne jne...

maanantai 22. lokakuuta 2012

Transkilpi

Lomalla sain puhua yhden minun ja Kristianin yhteisen kaverin kanssa, joka tosin on ehkä enemmän "minun kaveri", jos niin voi sanoa. Puhuttiin tästä minun ja Kristianin suhteen tilasta ja kaikesta muustakin ja siinä sitten tämä kaveri sai tiivistettyä mulle sen, mitä en ole saanut selvennettyä itselleni. Olen Kristianille jonkinlainen ihmiskilpi, turva ja tuki, johon voi luottaa vaikka olisin kuinka paska tyttöystävä tahansa. Tärkeintä minussa on, että olen se tyttöystävä.
Monesti näiden vaikeiden kuukausien aikana kun ollaan puhuttu ja keskusteltu, ja mie olen ollut jo jättämässä Kristianin ja sanonut, etten rakasta sitä, on Kristian saanut minut pyörtämään päätökseni. Tätä me erityisesti pohdittiin, että mitä Kristian sillä saavuttaa, kun se roikkuu tyttöystävässä joka ei rakasta sitä enää, ei ainakaan siinä määrin missä pitäisi jotta suhteessa olisi järkeä. Kristian on myös sanonut, ettei hän halua jäädä yksin koska ei tulisi ikinä enää saamaan ketään minun jälkeen.
Kun me sen kaverin kanssa puhuttiin, niin tajusin että mie tosiaan olen se tuki ja turva. Kun Kristianilla on ollut kurja päivä, niin mie olen kuitenkin kotona ja minun olkapää on käytettävissä vaikka kukaan muu ei huolisi Kristiania. Tuota, ettei Kristian saisi enää koskaan ketään, poika perustelee transtaustallaan. Noh, voi vain kuvitella että mie en enää kestä tuota transkilpeä joka tulee vähän joka välissä esille. Tuntuu, ettei Kristiankaan enää minua halua minuna, vaan vain sinä tyttönä joka huolii sen transasioista huolimatta, ja sen avulla se yrittää myös minut pitää. Pitäisikö minunkin Kristianin asemassa sanoa, ettei minua voida jättää koska olen lihava enkä muutenkaan vastaa modernia naisihannetta joten kukaan ei huoli minua...
Pitää yrittää puhua Kristianille tästäkin asiasta, kunhan se tulee kotiin. Kaiken muun lisäksi mie en enää kestä tätä transkilven taakse piiloutumista, kun prosessin aktiivinen aika alkaa Kristianin osalta periaatteessa olla loppusuoralla.

Ps. Kyllä se saadaan tämä parisuhdeasia jossain välissä ratkaistua, että mitä tehdään. Uskokaa pois...

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Läheisryhmät, missä olette?

Olin tosi yllättynyt, kun huomasin ettei täällä big cityssä mitään läheisryhmiä olekaan. Olisin olettanut, että Tampereen kokoisessa paikassa olisi edes jotain (kyllä, uusi asuinkaupunkini on Tampere). Muistelen että Oulussakin on ryhmä läheisille ja olisin sinne ollut joskus menossa, mutta menot estivät, vaan ei täällä. Ihme menoa. Enkä kyllä mihinkään Helsinkiin ole yhden ryhmän takia menossa käymään, ellei sitten ole jotain muutakin asiaa pääkaupunkiseudulle.
Jos jollakulla on erilaista tietoa noista rymistä, niin saa toki informoida.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Tauko suhteesta

Tuotas noin... Meillä on sellainen tilanne, että on pitänyt todeta ettei tästä tule mitään ellei pidetä pientä taukoa. Koko kesän ja alkusyksyn stressit, muuttohässäkät, kiireet, kaikki on repiny parisuhteen ihan riekaleiksi ja me vain äkistään toisillemme pienimmästäkin asiasta. Siksi me nyt vielä tämä päivä katsotaan fiiliksiä ja puhutaan asioista vähän lisää ennen kuin ryhdytään tauolle. Omasta puolestani toivon, että alkaisin taas arvostaa Kristiania enemmän ihmisenä, nyt Kristianista on tullut minulle enemmän itsestäänselvyys kuin pitäisi olla.
Vaikka tauko ei ajatuksena mukavalta tunnu, varsinkaan kun mie pelkään kuollakseni nukkua yksin, niin uskon että tässä päästään edes johonkin kunnon lopputulokseen. Ero tai päätös pysyä yhdessä, kumpi tahansa on parempi vaihtoehto kuin vain riidellä jatkuvasti.
Blogista en tiedä miten tämän tauon ajan jatkuu, saman katon allahan me asutaan eikä ne aiemmatkaan asiat ole mihinkään kadonneet. Ehkä mie sitten kirjoitan välillä jotain, eihän sen välttämättä tarvitse juuri Kristianiin liittyäkään, kun ei tähän mennessä jokainen muukaan postaus ole sitä koskenut. :)

tiistai 18. syyskuuta 2012

"Sinä olet nainen"

Tein Transtukipisteen Testaa sukupuolesi -kyselyn ja vastauksena oli, että olen nainen.

"Olet nainen. Sinussa on paljon naisellisuutta, naisellisia persoonallisuuden piirteitä ja toiminnan tyylejä. Sinulla ei juuri lainkaan ole miehekkäitä persoonallisuuden piirteitä tai toiminnan tyylejä. Naisellisuus on sinulle hyvin tärkeää ja osaat nauttia naiseudestasi.

Haluat liittyä naisten ryhmään ja selkeästi erottautua miesten ryhmästä. Olet valinnut feminiinisen ja hyvin epämaskuliinisen kohdan. Mieheytesi ja naiseutesi eivät siis ole tasapainossa, vaan feminiinisyys hallitsee persoonaasi. Jos haluat olla sukupuolisesti harmonisempi ja tasapainoisempi, sinun on syytä kehittää maskuliinisia puoliasi."


Koska nettitesti näin minulle sanoi, niin pakkohan sen on olla totta.

No ei, mutta myönnän olevani kuitenkin nainen. En kuitenkaan myönnä, ettäkö naiseuteni työntäisi maskuliinisuuteni syrjään tai että nuo kaksi olisivat jotenkin epätasapainossa. Osaan nauttia naisellisuudesta (wuhuu laadukkaat alusvaatteet joissa on pitsiä ja jotka ovat samaa settiä jne.), mutta en kuitenkaan halua mitenkään yltiönaisellistaa itseäni. Kristianin kautta olen toki alkanut haluta olla vähän naisellisempi, ehkä vähän muodokkaampikin (koska nyt olen tasapaksu pullukka), mutta siihen se jääkin. Ennenhän siis minua luultiin aina rekkalesboksi.
Hmm, miehekkäistä toiminnantyyleistä... Tykkään koulussa ihan kauheasti käyttää kaikkia puuntyöstökoneita, kun taas mitään nyt muodikkaita geelikynsihommia näin esimerkiksi en voisi kuvitella alkavani väsätä.

Ei mulla muuta, tätä voisi jatkaa loputtomiin mutta kukaan ei sitä jaksaisi sitten lukea.
Olisikohan minun miehekkyyspisteet nousseet jos olisin vastannut myöntävästi, että fantasioin itseni paljastelusta? :o

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

No voi hämmennys

Koska aihe on niin sekava ja hämmentävä, niin postauskin on sitä samaa sarjaa. Tästä tuskin saa mitään selvää, pahoittelen, mutta jonnekin haluan tätäkin miettiä...

Hämmennän itseäni jatkuvasti, kun yritän selittää Kristianille jotain asiaa, joka liittyy (löyhästi) transasioihin. Tänään aihe käsitteli varsinkin nuorten transpoikien ulkonäköä silloin, jos kasvonpiirteiksi ei ole sattunut siunaantumaan kovinkaan poikamaiset ominaisuudet.
Usein tällaisiin aiheisiin liittyy sellaisia lauseita, kuin "Se olis tosi söpö tyttönä" ja "Jos se ei olis trans, niin vähän olisi suloinen", sekä "Mutta nyt transpoikana..." Hämmennän itseäni tällaisilla mietteillä, aina en oikein tiedä että saanko edes miettiä tuollaisia "Mitä jos" -asioita. Kristian yleensä kyllä liittyy keskusteluun ja esittää oman arvionsa aiheesta, välillä hyvinkin hienosti sanoiksi pukien, toisinaan vain viitotaan käsin ja suusta pääsee vain "Niin niin", "sitten silleen niin", "just niin" jne. ja ymmärrämme kuitenkin mitä toinen tarkoittaa.
Niin Kristian tänäänkin liittyi minun ulkonäköpohdintoihin, saimme ihan tyydyttävän keskustelun aikaan. Vielä keskustelun päätteeksi kuitenkin yritin vielä selittää omia ajatuksiani, vaikka toki olivat selväksi käyneet, ja hämmennyin. En osaa selittää, saanko selittää, miten selittää, miksi selitän... Kristianin mielestä on se kauhean söpöä, kun mie hämmennyn tällaisten transpohdintojen edessä, itse en niinkään siitä pidä. Haluaisin osata puhua pohdinnoistani Kristianille siten, miten niitä mietin sen kummemmin selittelemättä selittelyn perään, mutta noh. Kaikkea ei voi saada.

Kuten Kristianille edellisen tekstinpätkän ajatuksen selitin, niin kerron sen teillekin:
"Tämä kertoo minun hämmentymisestä hyvin hämmentävästi, tässä ei ole mitään järkeä eikä tästä saa mitään selvää kun se poukkoilee ja on... Hyvin hämmentävä, kuten aiheensakin."

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Paranemaan päin

Ensimmäinen askel kohti parempaa parisuhdetta otettu, harrastettiin pari päivää sitten "kunnollista" seksiä ensimmäisen kerran pariin kuukauteen niin, että Kristiankin sai. Se ei ehkä ollut sellaista, kuin mitä meillä silloin alussa oli tai edes joskus talvella, mutta ainakin siitä jäi hyvä mieli. Kuten kerroin tässä jokin kerta, niin mulle on jäänyt aika usein ainakin kesän aikana tosi huono mieli ja olen itkenyt seksin jälkeen.
Vielä en ihan täysin uskalla toivoa, että tämä suhde olisi ihan kunnolla elpymään päin, mutta ainakin on toivoa edes vähän. Niin mie ainakin haluan uskoa. Ehkä vielä enemmän uskoa luo se, että mie poden flunssaa ja yleensä kipeänä on tunnetusti aika kurja olo. Sen luulisi vain vahvistavan pahaa mieltä, jos seksi olisi terveenäkin ollut sellaista aiheuttavaa.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Vieraita (Ei liity paljoa mihinkään)

Tämä asia ei taaskaan mihinkään liity, mutta haluan intoilla eräästä asiasta, nimittäin meillä tulee käymään pari minun kaveria viikonlopun ajaksi ja ensimmäinen heistä saapuu tänään. Odotan huomisen party hard -illan juoruiluiden lisäksi vähän muutakin keskustelua, koska kumpikaan tytöistä ei ole minun lukiokavereit. Ehkä voisin kuvailla heitä niin, että minun mielestä heille ei esim. transjutut ole sellaisia "hys hys" -juttuja, kuten lukiokavereilleni tuntuu olevan.
No, en kuitenkaan muista että olenko toiselle ollenkaan Kristianin prosessista kertonut, mitä luultavimmin olen, mutta ainakin toiselle heistä olen varmasti kertonut. Joskus ollaan jopa puhelimessa puhuttu transasioista vähän. Toisinsanoen odotan, että saan jossain määrin enemmän omanlaistani seuraa, joille voin mahdollisesti jotain Kristianin prosessista puhua.
Juoruja juoruja, voi kuinka olenkaan niitä kaivannut. Ihan kuten vapaata puhumistakin ilman, että tarvitsee varoa möläytyksiä, kuten koulukavereiden kanssa täytyy tehdä.

perjantai 24. elokuuta 2012

Voi harmitus

Jälleen kerran minua vähän harmittaa, kun jää kertomatta niin paljon asioita uusille koulukavereille. Harmittaa kauheasti, kun olisi kaikenlaisia hyviä (tai "hyviä") juttuja kerrottavana, mutta ei vain voi kertoa koska ne eivät avaudu ellei tiedä Kristianin transtaustasta. Ja no, tietenkin sekin, että näiden ihmisten kanssa pitäisi opiskella seuraavat kolme vuotta mutta niidenkään kanssa voi puhua näistä asioista. :/
Eli edelleen olisi jonkinlainen tarve keskustella transasioista jonkun kanssa, mutta en sitten tiedä että onko se läheisten ryhmä mulle oikea paikka. Ajatuksena ainakin tällä hetkellä se tuntuu kovin ahdistavalta paikalta ja muutenkin tuntuu, etten mie muihin läheisiin haluaisi ainakaan ryhmässä olla tekemisissä (hui, kasa vieraita ihmisiä tuollaisessa kokouksessa). Tai no... No joo, jääköön toiseen kertaan minun selitykset, että "Olisihan se toisaalta kiva, mutta sitten taas näin, vaikka siltikin ne läheiset, eikä siltikään..." jne. :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Koulut alkakoon

Juu no, ensin kerron vähän Kristianin sattumuksesta ja sitten omasta vähäpätöisestä huomiostani.

Kristian jatkaa koulua ja siinäkin voi sattua ja tapahtua. Nimittäin koska Kristianin hetu ei ole vieläkään vaihtunut (eikä se edelleenkään ole asiaa mitenkään ajanut, vaikka niin mulle meinasi kesän alussa, että kun työt loppuu....), näkyy Kristian tiedoissa naisena. Jotain listoja niillä oli tietokoneelta valkokankaalle isketty ja totta kai Kristian oli siellä tyttöjen joukossa. Hilpeyttä se oli ilmeisesti aiheuttanut, mutta ei sen kummempia kyselyitä. Tiedostovirheeksi se kai tulkittiin. :)

Mulla taas on tuollainen ruutupaita, joka on ollut pitkän aikaa jäähyllä, enkä ole sitä ollenkaan pitänyt. Paitaa olen käyttänyt eniten aikana, jolloin kaikki luulivat minua rekkalesboksi ja olin sinkku, yleensä yhdistin toki paitaan myös jonkin vähemmän tyttömäisen t-paidan ja farkut.
Nyt, kun kiireessä ensimmäisenä koulupäivänä puin kyseisen paidan päälle, tuli kiireen hellitettyä junassa sellainen olo, että "Hello ladies." Varsin epähetero fiilis eikä nyt muutenkaan sellainen olo, että olisin yhtä selvästi nainen kuin nykyään olen (tai edes sinkku, mitä).
Ajattelin vain kertoa, oli niin hassu olo kun yksi paita voi tuolleen muuttaa oloa. ._."

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Tuplamuutto

Suunnitelmiin on tullut muutos ja muutetaankin Kristianin kanssa yhdessä uuteen kaupunkiin. Tai no, asunto on vasta etsinnässä, mutta eiköhän se löydy.
Kaupunki tulee olemaan suurempi kuin tämä, jossa nyt asumme, ja koon mukana tulee myös kaikenlaista toimintaa. Luultavasti siinä vaiheessa, kun ollaan muutettu ja saatu jonkin verran asetuttua aloilleen, katselen vähän näitä tukiryhmätoimintoja. Kyseisessä kaupungissa kuitenkin on jos jonkinlaista tukiryhmää ja varmasti molemmille löytyy jotain. En kyllä tiedä, että tuleeko itselle mikään tähän transasiaan liittyvä tukiryhmä tarpeeseen, mutta voihan sitä käydä ainakin kokeilemassa. Ehkä siinä samalla tutustuisi myös ihmisiin, toivottavasti.

Parasta tässä muutossa on se, että tästä nykyisestä pääsee pois. Avoimempi ilmapiiri ja kaikkea, voi jee. Ja samalla karistan koko pohjanmaan jaloistani, en voi sanoa että kauhea ikävä jäisi. Kristiankaan ei varmasi enää sitten sressaa yhtä paljon tämän transasian kanssa, kuin täällä tekee.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Good thinking Jade

"Jade is a transsexual. She keeps her bag on her lap to hide her raging erection. Good thinking Jade."

http://9gag.com/gag/4770365

Ei mulla muuta, kuin että kesä jatkuu kiireisenä muuton ja asuntostressin siivittämänä.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Oh, mitä komistuksia (ja muutama vähemmän komea)

Tällaiseen törmäsin, kun noita listauksia Oddeessa selailin:

http://www.oddee.com/item_98038.aspx

Varsinkin Balian Buschbaum on aivan jumalaisen komea, ottaisin sen heti itelle. Muutamasta muusta ei valitettavasti voi samaa sanoa, mutta makunsa kullakin, vaikka enemmän tässä taidetaan listata julkisuusarvoa.
Tietenkin, kun tämän olen joillekin tutuille näyttänyt, on reaktio ollut heti "Eikä, ei uskois! Tai no... Tuo tuo ja tuo, kyllä niistä huomaa että on naiselliset kasvonpiirteet." Mitään eivät sanoisi, elleivät tietäisi.

Komeista miehistä oli luonnollista siirtyä kauniisiin naisiin:


http://www.oddee.com/item_98035.aspx

Ja myös muutamaan vähemmä kauniiseen tietenkin. Täytyy sanoa, että Roberta Close on noissa kuvissa jotenkin niiin herttaisen näköinen. ;__; Ei herttaiset tytöt ole Playboyssa, mihin tämä maailma on menossa. >:(

Vielä surkuhupaisa peli:


http://www.newgrounds.com/portal/view/591565

Loppusanat: Minun pitäisi puhua kuulemma anopille Kristianin joululahjasta, kun Kristian sitä toivoi. Jaa'a, puhuako nyt kun kesällä käydään, vai soitellako talvella. Tämä siis on sen herrasmieskirjan syytä, josta täällä partapäivityksen yhteydessä mainitsin. Puuvartinen partahöylä, joka on kyllä kieltämättä tosi tyylikäs, mutta jolle tulee hintaa muistaakseni vähintään 60-70€. Oivoi.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kirkkohäät

Tässäpä aihe, jota olen miettinyt aina välillä ja varsinkin nyt sukulaisen häiden jälkeen.
Kuten monet muutkin suomalaiset, olen kirkossa vain tavan vuoksi, enkä ole eronnut oman saamattomuuden takia. Kirkolla ja uskonnolla ei ole minun elämässä mitään suurta merkitystä, kuten ei Kristianillakaan, ellei se sitten ole huijannut minua.
Joskus kun puhutaan Kristianin kanssa tulevaisuudesta, tulee puhetta myös häistä. Jotenkin on kuulostanut, että Kristian haluaisi kovasti kirkkovihkimisen ja papin aamenet sen perinteisyyden vuoksi, itse en niinkään. Sukulaiseni vihkiseremonian jälkeen totesin Kristianille, että "Eihän me haluta tätä litaniaa kaikesa Jumalan silmien alla olemisesta sun muusta?" ja Krisian myönteli, että ei. Pian tuo kuitenkin unohtui ja taas ollaan sitä mieltä, että kirkossa naimisiin.

Tosiaan, syy sille, miksi en kirkkovihkimiselle ole lämmennyt, on sen tekopyhyys. Koen, että vaikka se kuinka perinteistä olisi, niin en tarvitse raamattua ja virsiä onnelliseen avioliittoon ja onnituneeseen päivään. Minun käsityksen mukaan Kristian ei ole oikein kirkon suosiossa "valintojensa" vuoksi, kristillisestä nimestään huolimatta, ja se kirkolle suotakoon. Ehkä voisin suostua helpommin kirkkovihkimiseen jos tilanne olisi toinen, mutta transtausta viimeistään pistää vastaan.
En väitä, ettei kirkkovihkiminen olisi jollekin muulle se oikea tapa mennä naimisiin, minulle se vain tällä hetkellä ei ole se juttu erinäisten syiden vuoksi.

Loppukommenttina ihan asiaanliittymättömästi:
Jos pääsenkin tänne lähemmäs kouluun eikä tarvitse muuttaa, Kristian lupasi että saatan saada kolmannen kissan. Eläinsuojeluyhdistykseltä aikuinen, mie haluan. ;___;

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Ongelmia aiheen kanssa

Näin ilmoitusluontoisesti, että koko kevään ja kesän olen yrittänyt, mutta mitään ei tule. Eilen ei tullut yhtään mitään, pelkkää asiaanliittymätöntä jaaritusta vain.
Aiheena siis seksi. Jostain syystä mahdoton aihe minulle kirjoittaa niin, että siitä saisi tolkkua. :(

Lopputulos eiliselle kamppailulle on siis se, että seksi saa jäädä aiheena käsittelemättä ellen keksi, miten aihetta käsittelisin. Tai ellei jollain muulla ole jotain ideaa? Ajatuksia otetaan vastaan, jos niitä halutaan jakaa. :)

PS: Kristianin miespuoleinen työkaveri puristelee sen takamusta. Kuulemma jotain poikien vitsailuentiiätouhua. Kristian on sitten yksi pojista ilman kyseenalaistuksia, jee, mutta kyllä se takamuksen puristelu on minun etuoikeus. >:(

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Unia

Olen kauhean huono kertomaan unistani, eikä tämä oikeastaan sisällä mitään tärkeää informaatiota, mutta jos ihan välttämättä joku uhkarohkea haluaa lukea niin mikäs siinä.

Eilinen Todistettavasti syyllinen -jakso aiheutti vähän levottoman yön. Kyseisessä jaksossa käsiteltiin transtytön kuolemaa vuonna -79 (vaikka ensin koko transasia ei ollutkaan selvillä, ensin sitä tutittiin ihan vaan kadonneen Jane Doen tapauksena yms yms yms...)
No, yöllä tämä samainen tyttö, Daniela, oli kauhean ihastunut Täykkäreiden Gabrielaan. Gabby lähinnä vain härnäsi toista, Daniela oli unessa miehekkäämpi. "Tätä en olisi halunnut nähdä" -reaktio tuli, kun ensin Gabriela meni uimaan ja sitten Daniea päätti seurata perässä päällään alushousut ja jokin aamutakintapainen. Ei kai siinä mitään, mutta niille rintalihaksille ja sille parransängelle ei missään nimessä olisi sopineet satiinialushousut ja avonainen pitsiaamutakki päälle... ö___ö Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan enempää sitä katsella, vaikka seuraava uni oli vielä kamalampi.

Toisessa unessa, jonka yöltä muistan, Kristian raiskattiin. Oltiin mökillä ja jossain vaiheessa tapahtui niin, että Kristian joutui raiskatuksi. Mie en jälkikäteen voinut oikein mitään, en voinut lohduttaa tai muutakaan, mikään ei auttanut. Tuo uni loppui lyhyeen, heräsin siinä vaiheessa kun yritin vain parhaani mukaan toisen oloa helpottaa. Sen nyt tiedän kuitenkin, kun unilla on hassuja taipumuksia, että tuon tapauksen jälkeen me ei enää koskaan harrastettu seksiä.
Onneksi minun unet eivät ole enneunia, vaikka mie aina välillä olen siitä tosi vakuuttunut. Ainakin silloin, kun uni on ollut harvinaisen todentuntuinen. .___.''

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Voi urheilumaailma

Eilen taas unohdin, mutta tällainen sattui silmään:

http://www.iltalehti.fi/urheilu/2012061515714287_ur.shtml

"Testi vahvisti epäilyn: Naisurheilija on mies!
Perjantai 15.6.2012 klo 20.35
Intialaisen naisurheilijan sukupuolitestin tulos on vahvistettu.

Ex-juoksija Pinki Pramanikin sukupuolen tutkimukset ovat Deccan Chroniclen mukaan osoittaneet, että naisten sarjoissa urallaan kilpaillut Pramanik olikin todellisuudessa mies. Pramanikin tunteva nainen syytti tätä raiskauksesta. Lisäksi nainen kertoi Pramanikin luvanneen mennä naisen kanssa naimisiin. Pidätyksen jälkeen yksityisessä hoitolaitoksessa suoritettu tutkimus osoitti Pramanikin sukupuolen. Itse hän on asiasta ymmällään.
- Tämä on salaliitto. Minut on lavastettu ilman syytä, Pramanik kertoi.
Intialaisen yleisurheilujärjestön edustaja Kamal Moitra on myös ihmeissään.
- Pinki on kansainvälinen urheilija ja on ollut lukuisia kertoja samanlaisissa testeissä. Miksi niissä testeissä ei ole huomattu mitään erikoista, Moitra hämmästelee.
IL"

Tästä muistui elävästi mieleen kohu parin vuoden takaa:

http://www.iltalehti.fi/kisaextra/2009081910104745_ki.shtml?ref=leiki

"Poikatyttö Semenyan sukupuoli tutkitaan kisojen jälkeen
Keskiviikko 19.8.2009 klo 15.36 (päivitetty klo 20.51)
Eteläafrikkalaisjuoksija Caster Semenya saa juosta MM-kisoissa naisten sarjassa, mutta hänet tutkitaan kisojen jälkeen.

Sukupuolitesti on erittäin monimutkainen toimenpide. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään konkreettisia todisteita, ettei hän saisi osallistua kilpailuun. Kun toimenpide kestää viikkoja, olisi väärin kieltää häntä nyt kilpailemasta, kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n tiedottaja Nick Davies kertoi.
Semenya on herättänyt kummastusta vahvasti miehisellä ulkonäöllään. Nuoren eteläafrikkalaisen manageri on suomalainen Jukka Härkönen.
Nick Daviesin mukaan Semenyan sukupuoli herätti kysymyksiä jo Afrikan nuorten mestaruuskisoissa heinä-elokuun vaihteessa.
Semenya juoksi silloin 800 metrin voittoon kauden kärkiajalla 1.56,72. Vuosi sitten sama matka taittui häneltä parhaimmillaan aikaan 2.04,23. Manageri Härkönen tosin totesi Helsingin Sanomissa, että "hän on todistettavasti nainen, kromosomeilleen hän ei voi mitään".
IAAF:n sääntöjen mukaan naisten sarjassa kilpailevan täytyy olla täysin naisia, mutta joillain ihmisillä on kromosomeissa synnynnäisesti poikkeuksia.
IL"

Semenyan testeissähän ei sitten tosin mitään ihmeellistä ollut, puhtaat paperit tuli. :)