Vaatepulmia

On ollut ihan positiivista huomata, kuinka tämä koko prosessi on muokannut Kristianin itseluottamusta ihan muuksi kuin mitä se on ollut. Sen johdosta vaatteetkin on vaihtanu olemustaan täysin, mie ainakin tykkään että muutos on ollut paljon paljon parempaan suuntaan. :D
Tänään siis käytiin vaate- ja kenkäkaupoissa, eikä tällä kertaa katseltu vain ja ainoastaan kenkiä ja vain ja ainoastaan minulle.. Oikeastaan varsinaisesti tällä reissulla etsittiin vaatteita Kristianille, farkkuja ei löytynyt mutta pari t-paitaa ja kengät löytyi. Ihan aluksi kehun, että kengät on taas nahkaa. Kyllä tuo poika oppii, että muovikenkiä ei suosita, kun melkein samalla hintaa saa nahkaiset ja kun suutarilla joskus käyttää, niin ne kestää vuosia. <3 Suosittelen hyviä nahkakenkiä muillekin, maksavat itsensä takaisin vuodessa-parissa verraten kympin tennareihin jotka kestää kuukauden.
T-paitojen kanssa Kristian on tosiaan myös vaihtanut tyyliä, kuten mainitsinkin. Osasi jo ennen minun arviota sanoa, että "Tätä ei oteta, ei istu ja on iso." Isot t-paidat olikin aiemmin se suurin kirous minun mielestä, pussittavat vaatteet kun ei peitä tyttömäisiä muotoja, vaan pikemminkin vain korostaa että jotain niillä peitellään. Valitettavasti vain niitä paitoja sattuu olemaan hiukan vaikea löytää noin 169cm pitkälle pojalle, joka on vuoden aikana laihtunut hurjasti. Halppiksen vaikoimasta, ja markettien yleensäkin, on vaikea löytää mitään. S-koon paidat ovat usein isoja eikä xs taida olla ollenkaan valmistuksessa miesten vaatteissa. Pitäisi löytää kaikki slim fit -malliset paidat, mutta niissäkin sitten karsii väri tai kuva monta pois. Ehkä pitäisi suosiolla mennä johonkin lastenvaateosastolle, ite ainakin muistelen kaiholla viime tai toissavuonna H&M:ssa näkemiäni Star Wars -paitoja.
Farkuista sen verran, että itteäkin meinaa turhauttaa kun suurin osa farkuista taidetaan valmistaa vähintään 180cm pitkille pitkäjalkaisille ja kapeatakamuksisille miehille. Kristianin takamus on vieläkin vähän leveämpi, mutta kyllä se siitä. Jaloilleen tosin ei mitään mahda, kun ne on niin lyhytet. Lyhyemmät kuin minulla, vaikka poika on minua sentin pidempi. Kaikki sovitetut housut oli ihan hirveitä, lyhensivät jalkoja entisestään ja levensivät persettä. Harmi etten osaa itse vaatteita tehdä, muuten ihan mielelläni auttaisin Kristiania tuossa housuongelmassa.
Joka tapauksessa, kuten alussa sanoinkin, tykkään enemmän noista tyköistuvammista paidoista. Tähän mennessä moni paita on näyttänyt valitettavasti siltä, kuin ne olisi isän kaapista napattu...

Loppuhuomautuksena:
Kolmen kuukauden Sustanonit kaapissa ja alle kolme kymppiä niihin käytetty. Kun kaikesta pitää säästää niin onneksi se tässäkin onnistuu.

Verikokeita

Kristian kävi tänään terveyskeskuksessa, viisi putkiloa verta otettiin. "Vain" viisi, viimeksi otettiin seitsemän. Huhtikuun lopulla sitten puoltoistavuotistarkastus Helsingissä. Miehän en ole koko käyntiä muistanut muuten kuin "No joskus sitten keväällä on joku käynti", hetken aikaa muistanut että se liittyis vihdoin ja viimein hetun vaihtoon ja sitten unohtanut. Onhan sekin ihan tärkeää että katsotaan, onko Kristianin terveys testojen myötä kohdallaan, mutta enemmän mie sitä hetua odotan. Periaatteessa sen olisi pitänyt vaihtua kai syksyllä, mutta ilmeisesti Kristianin hetunvaihtopaperientiiäasiat on päätyny johonki roskikseen. Mie oon kovasti yrittäny että se soittais perään ja vaatis että asiat alkais rullata, mutta ei. Tyttöystävää ei kuunnella, ja mie kun luulin että tämä olisi ollut Kristianille tärkeä asia.
Itteäki turhauttaa kun tämä hetunvaihdosvaihe prosessista pitkittyy ja pitkittyy. Vaikka kuinka itse tiedän asuvani avoliitossa (hyi, miten aikuisen kuuloinen sana), niin silti tieto siitä, että kelan papereissa ja muutenkin ei olla. Paperilla ollaan kämppiksiä, ja jos vain hetua tuijotettaisiin niin lesbopariksi luettais. Sinänsähän sillä hetulla ei ole mitään väliä, mutta kun sitä alkaa miettiä tarkemmin, ja miettii ja miettii vaihtumisen pitkittymistä, niin yhtäkkiä se omassa pienessä mielessä onkin suuri ja tärkeä juttu. Vaikka naimisiin ei olla menossa vielä aikoihin, niin kuitenkin välillä mietin, ettei me mitään avioliittoa vielä saataisi vaan rekisteröity parisuhde.
Ärsyttää elää lesbossa heterosuhteessa, jos sen näin rumasti haluaa sanoa.

Piikkejä

Huh, sanottakoon nyt, että olen iloinen kun Kristian käy testonsa terveyskeskuksessa piikityttämässä. Tai siis käy sitten, kun se Sustanonia saa (mitä kuulemma ainakin jostain saa, mutta luulenpa että Kristian on hukannut reseptinsä...). Luin siis äsken piikityksistä ja jo se teki pahaa. Minullehan ei suinkaan riitä se, että viikkoa ennen viisaudenhampaiden repimistä itkin, että "Sitten minuun pistetään puudutetta piikillä", vaan tosiaan huippailee ja meinaan oksentaa jo muiden piikeistä.
Alunperin, kun Kristian Sustanonit aloitti, meinasin että minut voi opettaa pistämään, kun kerran meinaan hoitoalalle hakeutua opiskelemaan (höhö, en todellakaan hae). Onneksi Kristian osasi pelätä niitä kertoja, kun mie olen sille suuttunut, eikä sitä lähdetty opettelemaan. Luultavasti, jos Kristian testojaan kotona pistäisi, niin minun pitäisi joko olla jo tyyliin nukkumassa, tai vähintään toisessa päässä meidän asuntoa. Mielellään tietenkin poissa koko kämpästä, jolloin Kristian pistäisi testot minun tietämättä jossain vaiheessa. Huh, vaikea käsittää miten Kristian sen kestää, mulla tekee vieläkin pahaa..

Kaikki nyt tykkää ihan kauheasti, kun minun suurin ilonaihe transtaustattomuudessani on se, ettei minun tarvitse piikittää itseäni. :D Mutta hei, kuka minun itkuparkuhysteriaa parin-kolmen viikon välein kestäisi...

Niin joo, tosiaan. Pariltakin taholta olen taas Sustanonin saatavuudesta kuullut, itse odotan Kristianin testovaihdosta innolla. Viikonloput on vähän kurjia, kun herätään myöhään, käydään suihkussa parin tunnin päästä, ja siinä vaiheessa, kun panettaisi, kello on vasta seitsemän ja vielä pitäisi kolme tuntia odottaa. No ei, ihan muuten vain mielenkiinnosta haluan vain nähdä, tekeekö Sustanoniin paluu mitään muutosta geeliin nähden.
Pidetään nyt peukkuja pystyssä reseptin löytymisen puolesta.

Binderi-ikävää

Vanhat binderit on kaivettu esille ja laitettu siistiksi kasaksi seuraavaa käyttäjää varten. Tai siis olivat siististi, kunnes kissat tulivat ja levittelivät binderit pitkin kämppää... Vähän minua harmittaa se, ettei binderit mene tavallaan niitä eniten tarvitseville, vaan ilmeisesti Kristian meinaa postittaa ne jollekin kaverilleen larppitarkoitukseen. Kaikki, ainakin viisi tai kuusi niitä minun muistaakseni on. Ehkä vain yritän tuon seikan sulkea mielestäni, kun ei Kristian muutenkaan minun käsittääkseni kauheasti muita transihmisiä tunne, ei ainakaan mitenkään läheisesti.
Mulla on kuitenkin tässä on jo pidemmän aikaa ollut sellainen omituinen fiilis, että haluaisin palata binderiaikaan. Kun binderit on jo melkein matkalla kauas pois sitä vain tajuaa, että "Hei, ne binderit on oikeasti historiaa. Ei niitä nytkään olla melkein vuoteen tarvittu, mutta ihan oikeasti niitä ei tarvita enää ikinä. Ei ole paikkoja, joihin ei saa koskea."
Luulen, että mulla on ikävä nimenomaan sitä, kun binderiaikaan oli jokin ns. "jännä alue", johon ei saa ihan kunnolla koskea, mutta jota voi yrittää varovasti totuttaa kosketukseen. Se piti jännitystä yllä ja jonkinlaista, miten sen sanoisi, alku-ujostelua, tuntui että vasta tutustuttiin toisiimme. Mie kun olen niin utelias ihminen, kun jotain kielletään niin totta kai se alkaa kiinnostaa. Ikinä en rintakehää saanut nähdä, viimeisenä päivänä ennen leikkausta olin huono tyttöystävä ja sain luvan puristaa paidan läpi. Ei ollut kivaa kummastakaan, mutta tulipahan tehtyä. Näihin aikoihin vuosi sitten olin saanut totutettua Kristianin olemaan sylikkäin pimeässä ilman paitaa, saatika sitten binderiä jonka kanssa se alkoi jossain vaiheessa minun kanssa nukkua. Sylikkäin oleminen muuttui aika nopeasti nukkumiseksi, kun yksinkertaisesti vain nukahdettiin ilman paitaa vahingossa, ja aamulla sitten peittoa tiukasti päälle. Jotenkin se tuntui loppuvan leikkauksen takia kesken, mie olisin halunnut tietää, että mihin tuo olisi ajan kanssa johtanut.

Pohjimmiltaan luulen, että binderi-ikävän taustalla voi olla myös tyytymättömyys meidän tämänhetkiseen suhteen tilaan. Aina ei mene hyvin ja arki puskee päälle, mikään ei ole kivaa eikä aina jaksa sanoa mukavasti. Seksiä ei harrasteta enkä mie sitä kaipaakaan, saatika sitten että sitä harrastettais joka päivä, kai mie sitten olen pihtari tai tässä on eron merkkejä luettavissa, ken tietää. Vuosi sitten kaikki oli hyvin, elettiin aika huolettomasti ns. sisäoppilaitosolosuhteissa, vaaleanpunaisia pilviä oli joka paikassa ja sitä seksiä harrastettiin useampaankin otteeseen päivän aikana. Näin silloin, kun binderiä vielä käytettiin. Ehkä se vain sitten symboloi mulle sitä kivaa vatsankutitteluaikaa...

Ei tarvitse palleja ollakseen oikea mies

Näin mie sanoin meidän kissalle, joka kävi tänään pähkinänärkijällä. Kristian vieressä liikuttui ja sanoi:
"Olipa se nätisti sanottu."
Todellisuudessa mie sanoin "Jaa no, voisin kirjoittaa pojun pallien poistosta kun sie tiiät ettei aina tarvitse palleja ollakseen oikea mies."

Lyhyesti:
Ollaan kauan ennen kissojen tuloakin päätetty, että ne leikkautetaan vaikka mikä olisi. Kristianilla ei ole tätä ns. "tosimiesten" asennetta, että eihän kissalta voi pähkinöitä särkeä kun eihän se sitten ole kissan elämää, mies kun tarvitsee miehiset avunsa. Ja sitten tätä näennäistä "kyllä minä miehenä tiedän, ettei poikakissaa leikata kun se haluaa olla tosimies" -sympatiointia käytetään verukkeena kissan leikkaamattomuudelle. Onneksi, kuten sanoin, tämä piirre puuttuu Kristianilta. Tässä huushollissa ollaan miehiä ilman miehisiä avujakin, vaikka enemmän meidän vauva on... No, vauva eikä mies. Ikuisesti.

Baari-illan murheet

Meillä oli hiukan jännät paikat tuossa perjantaina, kun oltiin juomassa Kristianin koulukavereiden kanssa. Kristian murehti sitä, kun ei ole koskaan ollut juomassa sellaisten ihmisten kanssa, jotka ei tiedä sen transtaustasta. Mie lähinnä jännitin sitä, että möläytänkö mie jotain kamalaa.
Ihan hyvin tuo ilta kuitenkin tuntui menevän, Kristian oli yksi pojista eikä minun käsittääkseni mitään ihmeellistä tehnyt, mikä olisi mitään paljastanut. Olen myös itsestäni kovin ylpeä, kun en miekään mitään möläytellyt. Muistaakseni kuitenkin aika monta sellaista hetkeä olisi ollut, kun olisi ihan helposti asiayhteyteen voinut sanoa kaikkea "Silloin ennen kuin Kristianilla oli testot", tai "No sitten kun se rintaleikkaus oli ollut" jne.. Hillitsin itseni, olen tyytyväinen. Kaikesta sitä mekin osataan murehtia.
Baarin vessaa Kristian ei tosin päässyt testaamaan, että kuinka siltä osalta menee läpi ja millaiset fiilikset siitä jää, kun ei tuo poika sinne baariin asti päässyt...

Minäkö transvestiitti? No joskus ehkä

Joskus minusta tuntuu, kuin olisin transvestiitti. Toisinsanoen kerron nyt vaihteeksi itsestäni lisää, kun ei muistu mitään Kristianiin liittyviä asioita mieleen, vaikka varmaan pitäisi. Ensi kerralla sitten.

Niin siis minä transvestiittina, mitä? No kun tänään se tuli siinä mieleen, kun kävelin kaupungilla saappaat ja pillifarkut jalassa. Tokikaan saappaat eivät olleet kovin naiselliset, mutta en mie ole koskaan saappaita pitänyt, saatika sitten pillifarkkuja. Siinä vain tuli mietittyä ohikulkevista ihmisistä, että mitähän ne ajattelevat. Katsovat varmasti oudosti, pitävät friikkinä. Tällainen kulkee kaupungilla naisten vaatteissa, takinkin alla on (minun mittapuulla) tosi naisellinen t-paita.
Ongelmahan on pään sisällä, kuten kaikki varmasti tietävätkin. Ensinnäkään kukaan ei näe sitä t-paitaa minun takin alta, eikä toisekseen minua kukaan tässä kaupungissa tunne. Kukaan ei katso, että "Tuossa menee se lukion rekkalesbo, juuri se, joka kulki aina miesten vaatteissa pojannäköisenä." Tuskin näin kotopuolessakaan, ainakaan lakkiaismekkoyllätyksen jälkeen. Minun naamasta ei paista neonvärein ja kovaäänin, että "Tässä kulkee tyttö, joka ei näytä ikinä tytöltä", vaan tässä kaupungissa voin ihan vapaasti vetää päälleni kukkamekon ilman, että kukaan kiinnittäisi siihen ihmeempää huomiota. Se tunne kuitenkin, että kaikki tuo paistaisi naamasta, on aika ahdistava ja olen vasta nyt kyennyt sen hahmottamaan, että mikä se viimekin kesänä vellonut tunne oli, kun kuljin korkokengät jalassa kylillä.

Tämän pohdinnan tuloksena ei voi muuta sanoa, kuin että minun puolesta on ihan pakko kaiken kunnioituksen kääntyä jokaiselle transihmiselle (transsukupuolinen tai transvestiitti, trans-liite siinä kuitenkin on), joka kulkee kadulla pää pystyssä ja viestii ulkomaailmalle:
"Bitch, I'm fabulous."
... Tai sitten vain sulautuu massaan.

Miehekäs minä

"Voitte koittaa haastaa itsenne ja miettiä omia ominaisuuksianne, jotka olisivat enempi eduksi vastakkaisen sukupuolen edustajana."
Näin sanoi Ami omassa blogissaan ja minähän sitten kilttinä tyttönä tottelen. En sitten tiiä onko näistä asioista mitään etua, mutta mietin nyt kuitenkin jotain miehekästä itsestäni.

Pomo tässä yks kerta sanoi, että mulla on "miehinen asenne työhön", eli minusta ei olisi esimerkiksi kosmetologiksi valkoisessa takissa kynsiä näpräämään ja kyselemään, että "Laitetaanko tänään vaikka vähän tällaista kimalletta? Voi vitsi kun tää vaaleanpunainen korostaa sinun ihon kuulautta" jne. (Todellisuudessa en oikein tiiä mitä kosmetologit tekee, mutta tuollaista sen kuviteltiin olevan, kuten leffoissa.) Mie sotken käteni kauhean mielelläni ja kannan ylpeänä jokaista maalitahraa ja viikon kestävää mustaa sävyä kynsinauhoissa ja muualla käsissä. Tänään tosin eilen syödessä käydessä vähän mietin, että voisihan sitä siistimpikin olla...
Joka tapauksessa tykkään ahertaa ja puurtaa, eikä raskaampikaan työ ole minulle painajaista. Joidenkin mielestä olen vähän omituinen siksi, tai tällaisen käsityksen mie ainakin olen saanut.

(Tiputinpa tässä välissä muuten Kristianin vanhan läppärin aika pahasti lattialle. Vielä ei mitään vikaa näy tai kuulu, muuta kuin jokin osa lähti irti... Ei vissiin ollut tärkeä. Toivottavasti.)

En nyt tiiä onko tämä eduksi, mutta kun on kyse tv-sarjoista (ja vielä sitäkin enemmän mangassa ja animessa ilmenee), niin tykkään selkeästi enemmän mäiskinnästä ja toiminnasta. Kristian tykkää ainakin animen osalta kaikesta romanttisesta siirapista ja taikatyttösarjoista, mutta sitten mie tulen ja isken pöytään Battle Royalea, Dexteriä ja kaikkea muuta vastaavaa.

Viehtymys naissukupuoleen. Joskus kieltentunneilla harjoiteltiin "jos olisin" -lauserakennetta, ja minun kohdalle sattui "jos olisin mies." Opettaja hämmentyi kovasti, kun sanoin opiskelemallani kielellä "Jos olisin mies, pitäisin naisista hyvin paljon", ei selkeästikään ymmärtänyt minun huumoria.
Naisia voisi olla huomattavasti helpompi löytää, vaikka toisaalta en erityisemmin välitäkään ns. "tosi heteronnököisistä" naisista. En nyt vain jaksa alkaa määritellä, mitä ne sellaiset on. Miehenä voisinkin pitää. Rinnatkin on kivoja, joten rintojen vertailuun voisi löytyä muutakin seuraa kuin Jokeri. Näin ainakin luulen.

Ns. "multitaskaus" ei oikein luonnistu, ainakaan jos kyse on töissä olosta. Töissä on pikkuhiljaa ollut ihan pakko sanoa ihan ääneen, että "Teen tämän asian nyt, kysyn vähän ajan päästä mitä minun piti tuon kanssa tehdä." Monesti myös asiakkaille tulee sanottua "Odotas hetki, teen tämän nopeasti sulle ja katsotaan sitten tuota toista asiaa", ja sitten selitän etten ole oikein kunnon nainen vissiin. :D Yleensä mulle nauretaan siinä vaiheessa ja sanotaan että asia okei, ei mitään hätää.
Kyllä minua nytkin tosiaan ymmärretään kun asian selitän, mutta ehkä miehenä saisin enemmän ymmärrystä selittelemättäkin. ;)

Sori Ami, mutta nyt muistui mieleen jotain mistä olit aiemmin puhunut blogissasi, eli miesten vaatteet. Ehkä mulle kuitenkin annetaan anteeksi se, että tykkään niistä miesten vaatteista kovin, kun en kerta ole ns. "neitityttö" tekokynsineen ja ripsipidennyksineen?
Minun farkkuvarasto esimerkiksi on viime vuodet koostunut lähinnä miesten farkuista, eikä suinkaan tästä kaiketi pari vuotta kestäneestä boyfriend cut -tyttöjen farkuista. Kovalla työllä olen löytänyt miesten farkuistakin muutamat sopivat ja istuvat, ja mielessäni itkin verta kun viime kuussa lankesin ja ostin naisten farkut. Levikset, 501-malliset. Vihaan stretch-kangasta, sitä kun on kaikissa naisten farkuissa ja se venyy muodottomaksi parissa päivässä, vaikka myyjätädit kuinka väittää ettei se niin tee.
Niin siis piti sanoa, että miehenä hyötyisin tuosta sen verran, että olisi tietenkin miehen kroppa, eikä sitä istuvuutta tarvitsisi miesten vaatteista sovittaa kymmenistä ja taas kymmenistä vaihtoehdoista. T-paitojen kaula-aukko on kovin kurja, kun se tissien takia siirtyy aika kuristavaksi useimmissa paidoissa. Yleensä vielä niissä kaikkein hienoimmissa.

Kakarana minun aggressiivisuutta olisi saatettu enemmän antaa anteeksi, että "pojat on poikia ja pojat tappelee poikien kanssa", nyt tyttönä kun minua katsottiin aina ihan friikkinä. Eihän tytöt tappele melkein verissä päin poikien kanssa. Tai en tiiä, vähän vaikea tietenkin sanoa että olisiko se lapsuus sittenkään ollut sen erilaisempi tappelevana poikana kuin tappelevana tyttönä. Jotenkin vain on sellainen olo, että pojille annetaan tappelu melko pitkälle helpommin anteeksi, kuin mitä tytöille. Kuten sanoin - tytöt ei tappele.

Enempää ei nyt oikein tule mieleen, mutta olihan tuossakin varmasti tarpeeksi.
Loppukevennyksenä mainittakoon, että kesäisin minulla on oikein komeat viikset, jotka muodostuvat pisamista. Valitettavasti minun pisamat keskittyvät kevyesti nenän päälle ja käsivarsille, ja ainakin ennen on melko voimakkaasti "viiksialueelle". Kerron toki, jos tämä onkin tänä kesänä muuttunut.

Dana ja Euroviisut

Viime vuodesta asti olen miettinyt että pitää kuunnella Dana Internationalin Diva, jolla voitettiin Euroviisut vuonna 1998. Kovasti sitä 2011 viisuissa rankattiin Ding Dongin edellee ja Ding Dong lytättiin. Itseäni Diva ei erityisemmin säväyttänyt. Pettymys oli suuri.



Enemmän olen Ding Dongin ystävä.

Kun kaikkia kiinnostaa ihan kauheasti

Voihan kissa kun poistit minun hienon kirjoituksen rinnoista (omistani, kaikkia kiinnostaa ihan simona). No, kun nyt alusta täytyy kirjoittaa, niin kerron lyhyesti että rinnat tuntuu taas omilta. Viime aikoina ne eivät oikein ole tuntuneet omilta ja on tuntunut, että ne pitäisi saada pois. Vika vain mulla ei ole pään sisällä siinä, millainen kehon pitäisi kokonaisuudessaan olla, vaan vaatekaapissa alusvaatehyllyllä.
Minähän siis semipidän rinnoistani, ne on ihan okei, mutta kun pitäisi muistaa aina välillä päivittää liivitilannetta. Ongelma on joka tapauksessa ratkaistu taas toistaiseksi, Kristiankin varmasti arvostaa kun jaksan tuntea itseni taas naisellisemmaksi. Ei tarvitse päällyvaatteilla minunkaan sitten korostaa naiseutta, jotta Kristian olisi miehisemmän näköinen. Ainakin minun pään sisällä tämä toimii näin, vaikka tietenkin kaikille muille me edelleen näytetään homoparilta. Kai.

Ei tällä päivityksellä pointtia oikeastaan ollut, halusin vain jotain kirjoittaa ja eniten olen rintojani miettinyt viime päivinä. Jos nyt kukaan mitään selvää tästä kirjoituksesta saa, niin ihmettelen suuresti. Jälleen mie mietin sellaisia asioita mitä en osaa sanoin kuvailla.

Ai niin... Kai tuo Kristian arvostaa myös jos alusvaatteet näyttää hyvältä, eikä ole marketin Soopy-laatua. ;) Vaikka en mie ikinä niitä trikooliivejä päälleni huolisikaan, kun laadusta ei vain yksinkertaisesti kaikessa tingitä...

Kuontalo

Se nyt vain on niin, että hiukset tekevät miehen. Ainakin Kristianin tapauksessa. Minua on jo tässä ainakin kuukauden häirinnyt kun se ei ole käynyt leikkauttamassa hiuksiaan ja samalla se syö haluja vähän kerrallaan pois. Aika naurettavaahan se on, että hiuksista riippuu niin paljon, mutta niin se vain on.
En ole koskaan pitänyt pitkistä hiuksista miehellä, eivät ollenkaan säväytä minua toisin kuin tuntuu että suurinta osaa minun kavereista/tutuista/mitä lie. Tällä hetkellä Kristianilla on vain ylikasvaneet ns. perushiukset, joka kuitenkin luonnonkiharien takia näyttää aika mummomaiselta kampaukselta. Kristian ei mummokampauksessa näytä varsinaisesti kauhean miehekkäältä, jos totta puhutaan... Vaikka itse en aina jaksa käydä hiuksiani leikkauttamassa silloin kun niissä vielä jotain pelastettavaa olisi, niin kuitenkin vaadin sitä miehekkeeltäni. Ihan vain siksi, että minusta sentään vielä tunnistaa että olen (ikäiseni?) tyttö(?), mutta Kristianin ikä alkaa tippua uhkaavasti 16 ikävuoden alle. Ihan mielelläni haluaisin tulla nähdyksi itseäni vanhemman poikaystävän kanssa, enkä 20-vuotiaana puumanaisena.
Pitäkää tekin harvat lukijat peukkuja mulle, että Kristian lupaustensa mukaisesti saa käytyä leikkauttamassa ne hiukset, kuten on mulle kovasti lupaillut.

Näillä ongelmilla jatkan töihin ihan pian, bussille alkaa tulla jo kiire.

Mallikas sukulainen

Käytiin reissussa ja tavattiin samalla Kristianin sukulainen, jota Kristian ei ole nähnyt kuulemma reiluun kolmeen vuoteen. Kerron vain lyhyesti, että ihan sujuvasti sukulainen kutsui Kristiania Kristianiksi, vaikka pari kolme kertaa sieltä lipsahtikin vanha nimi. Ei se oikeastaan haitannut ainakaan minua, kun ihan ymmärrettäviä tuollaiset lipsahdukset. Kyseinen sukulainen on kuitenkin tuntenut Kristianin ihan Kristianin syntymästä saakka. Hassulta se vain kuulosti, kun en ole oikein kenenkään kuullut Kristiania kutsuvat vanhalla nimellä. Taas vähän minuakin heräteltiin, että minun poikaystävällä todellakin on ollut ns. "tyttöelämä" ennen koko prosessia. Toisinsanoen elämää on ollut ennen minuakin. :D

Kaikenkaikkiaan ollaat kumpikin aika tyytyväisiä tuohon sukulaiseen, kun tämä lähentelee jo kovin tuota neljääkymppiä. Ei kysellyt minun kuuleman mukaan oikeastaan mitään, ellei sitten Kristianin äidin kanssa puhunut kun me ei kuultu, ja nimikin oli aika hyvin päässä.