Vanhat binderit on kaivettu esille ja laitettu siistiksi kasaksi seuraavaa käyttäjää varten. Tai siis olivat siististi, kunnes kissat tulivat ja levittelivät binderit pitkin kämppää... Vähän minua harmittaa se, ettei binderit mene tavallaan niitä eniten tarvitseville, vaan ilmeisesti Kristian meinaa postittaa ne jollekin kaverilleen larppitarkoitukseen. Kaikki, ainakin viisi tai kuusi niitä minun muistaakseni on. Ehkä vain yritän tuon seikan sulkea mielestäni, kun ei Kristian muutenkaan minun käsittääkseni kauheasti muita transihmisiä tunne, ei ainakaan mitenkään läheisesti.
Mulla on kuitenkin tässä on jo pidemmän aikaa ollut sellainen omituinen fiilis, että haluaisin palata binderiaikaan. Kun binderit on jo melkein matkalla kauas pois sitä vain tajuaa, että "Hei, ne binderit on oikeasti historiaa. Ei niitä nytkään olla melkein vuoteen tarvittu, mutta ihan oikeasti niitä ei tarvita enää ikinä. Ei ole paikkoja, joihin ei saa koskea."
Luulen, että mulla on ikävä nimenomaan sitä, kun binderiaikaan oli jokin ns. "jännä alue", johon ei saa ihan kunnolla koskea, mutta jota voi yrittää varovasti totuttaa kosketukseen. Se piti jännitystä yllä ja jonkinlaista, miten sen sanoisi, alku-ujostelua, tuntui että vasta tutustuttiin toisiimme. Mie kun olen niin utelias ihminen, kun jotain kielletään niin totta kai se alkaa kiinnostaa. Ikinä en rintakehää saanut nähdä, viimeisenä päivänä ennen leikkausta olin huono tyttöystävä ja sain luvan puristaa paidan läpi. Ei ollut kivaa kummastakaan, mutta tulipahan tehtyä. Näihin aikoihin vuosi sitten olin saanut totutettua Kristianin olemaan sylikkäin pimeässä ilman paitaa, saatika sitten binderiä jonka kanssa se alkoi jossain vaiheessa minun kanssa nukkua. Sylikkäin oleminen muuttui aika nopeasti nukkumiseksi, kun yksinkertaisesti vain nukahdettiin ilman paitaa vahingossa, ja aamulla sitten peittoa tiukasti päälle. Jotenkin se tuntui loppuvan leikkauksen takia kesken, mie olisin halunnut tietää, että mihin tuo olisi ajan kanssa johtanut.
Pohjimmiltaan luulen, että binderi-ikävän taustalla voi olla myös tyytymättömyys meidän tämänhetkiseen suhteen tilaan. Aina ei mene hyvin ja arki puskee päälle, mikään ei ole kivaa eikä aina jaksa sanoa mukavasti. Seksiä ei harrasteta enkä mie sitä kaipaakaan, saatika sitten että sitä harrastettais joka päivä, kai mie sitten olen pihtari tai tässä on eron merkkejä luettavissa, ken tietää. Vuosi sitten kaikki oli hyvin, elettiin aika huolettomasti ns. sisäoppilaitosolosuhteissa, vaaleanpunaisia pilviä oli joka paikassa ja sitä seksiä harrastettiin useampaankin otteeseen päivän aikana. Näin silloin, kun binderiä vielä käytettiin. Ehkä se vain sitten symboloi mulle sitä kivaa vatsankutitteluaikaa...
